Will you marry me?

Light house beach, Kovalam, Kerala

Viimeinen paiva Kovalamilla. Mihin nama paivat oikein katoaa? Olen jalleen kerran onnistunut kotiutumaan (kahdessa viikossa) ja tuntuu surulliselta lahtea uusien ihanien ystavien luota. Mutta elama jatkuu ja matka sita mukaa.

Taalla Kovalamilla minua on kosittu suoraan kahdesti ja viljelty kunnianosoituksilla. Taytyy myontaa, etta olenkin aina salaa kaivannut miesten huomiota, mutat nyt taytyy snaoa, etat vahan vahempikin riittaisi. Paivittain kuulen nayttavani intialaiselta naiselta ja mika huvittavinta- kulen sita myos intialaisilta naisilta.
Ensimmainen kosinta tapahtui kashmirilaisen kaverini jalokivikaupan edessa (koska en suostunut kotiin saatettavaksi). Kosija oli kashmirilaisen kaverini keralalaienn ystava. Kymemnen minuutin, hanen puoeleltaan ujonpuoleisen keskustelun paatteeksi, han kysyi mikali menisin hanen kanssaan naimisiin. Siihen peraan han lisasi kiirehtien, etta mikali vastaukseni on myontava, voimme menna esittaytymaan hanen vanhemmilleen samantien. Minun vanhemmipiani han ei maininnut..
Toinen kosija oli (yksi jalokivikauppias) kaverini Manzoor. Manzoorin kanssa keskustelimme asiasta pitkan tovin ja tulimme tulokseen, etat kylla meidan on parempi olla ihan kavereita vaan. Ensimmaisen kosijan kanssa taytyi tyytya vastaamaan tiukka "ei" ja nolostumaan nahdessaan toisen nolostuksen ( kieltavasta vastauksesta ja nolostumisestaan huolimatta han oli jattanyt jalokivikauppiaskaverilleni viestin, etta mikali pidan jostain korusta hanen kaupassaan, jalokivikauppiaskaverini voi antaa sen minulle kosijan kustannuksella. Korvakorut on ihania, mutat hillitsin itseni ja jatin tarjouksen kayttamatta).
Kymmenen minuutin kotimatkani shalalta hotellille kestaa usein yli tunnin, kun jaan suustani kiinni. Valista juomme chaita (tee). Ystavani Geeta ja hanen miehensa Vijay, jotka ovat kotoisin Mumbain lahistolta, kutsuivat minut pari paivaa sitten luokseen lounaalle. Niimpa me tytot: Geeta, Vijayn veljentytar ja mina istuimme kaupan "takahuoneeseen" (verholla erotettu nurkka) levitetylla kankaalla ja soimme intialaiseen tapaan kasin chapattia, papukastiketta ja riisia, jotka Geeta oli tehnyt valmiiksi aamulla ennen kaupan avautumista (kuten han tekee joka aamu). Geeta on kaunein koskaan tapaamani nainen: hanella on valtavan suuret ja lampimat rakastavat silmat, pitkat hiukset, sirot sormet, nenalavistys ja useita korvakoruja. Han on minua vuoden vanhempi kahden pienen lapsen aiti ja kauppias. Geeta ei ole kaynyt koulua eika osaa kirjoittaa tai lukea, mutta han osaa ainakin kolmea eri kielta (englanti, hindi, marathi). Geetan ja Vijayn avioliitto on ennalta sovittu, mutta he ovat onnellisia yhdessa. Olen aivan rakastaunut heihin!

Haluaisin kertoa niin monesta asiasta, mutta elama on valintoja taynna ja tanaan valitsen viettaa mahdollisimman paljon aikaa ystavieni kanssa taalla kovalamilla.

Ai niin, sen lisaksi etta tama on viimeinen kokonainen paivani Kovalamilla, tama on myos paiva, jolloin sain Linolta ykkossarjan viimeisen asanan. Taaksetaivutuksissa minua avustaessaan Lino sanoi, etta ensikerralla tavatessamme tulet ylos itse. Saas nahda.

Incredible India

Light house beach, Kovalam, Kerala

Olin jo melkein unohtanut.. Kavelimme Bangaloren juna-asemalla miehen perassa, joka kantoi paansa paalla uskomattoman suurta matkalaukkua (taalla Kovalamilla paan paalla kulkee muunmuassa taysia 20 litran vesikanistereita ja parimetrisia kaloja) ja ihmettelin aaneen miten se voi olla mahdollista, johon perassamme kavellyt nuori intialaispoika huikkasi: Hey, It's India, everything is possible! Katsoimme Annan kanssa toisiamme ja puhkesimme nauruun. Todellakin, niin ihmeellista kuin se onkin.

Kovalamilla paistaa aurinko paivasta toiseen ja elo on leppoisaa. Aamuinen matkani majapaikastani shalalle kestaa noin 10 minuuttia, mutta jo takaisin tullessa vahintaan puolet enemman ja illalla parhaimmillaan pari tuntia, samaa tieta. Ensin vaihdan kuulumiset taalta kotoisin olevan ompelijan kanssa, sitten saan kutsun Ishanin valmistamalle kashmiri teelle (vihreaa teeta ja mausteita- ihanaa!), jonka jalkeen vaihdan pari sanaa karnatakalaisten ystavieni kanssa ja sen jalkeen Gitan miehen ja lasten kanssa.. Loppumatkaksi riittaa pelkat hyvan aamun/paivan/iltapaivan/illan/yon tervehdykset. Olen yrittanyt monesti menna huoneeseeni lepaamaan, mutta paatynyt kuulemaan tarinaa, esimerkiksi kashmirilaisesta ihastuksesta, jolla ei ole niin onnellista loppua. Ehka naiden tarinoiden kuuleminen on sita suurinta henkista harjoitusta, silla eihan minulla ole jatkuvasti arkielamassanikaan Suomessa mahdollisuutta etsia hiljaisuutta tyhjasta huoneesta. Jos sen rauhan ja lasnaolon saisi liitettya naihin pieniin suuriin hetkiin ja kohtaamisiin. Taalla se tuntuu onnistuvan valilla oikein hyvin.

Viimeviikolla tajusin, etta harjoituksessani on tapahtunut muutoksia. Jotkin asanat (asennot) ovat muuttuneet, vaikken ole valttamatta edes tietoisesti koittanut muuttaa niita. Sirsasanassa eli paallaseisonnassa huomaan sen selkeimmin, en pelkaa enaa ja nyt pystyn kiinnittamaan huomiotani enemman yksityiskohtiin kuten jalkojen hitaaseen ylosnostamiseen ja selan suoristamiseen. Tuntuu, etta panikointi on laantunut ja olen paassyt tutkimaan asanaa.
Myos kokemukseni Linon tavasta opettaa on muuttunut. Nyt koen, etta han on lasna ja kiinnostunut harjoituksestani. Sain tanaan kaksi uutta asanaa ja viimeviikolla han halusi alkaa harjoitella kanssani taaksetaivutuksia seisaaltaan (siltaan kaatuminen ja siita nouseminen). Taaksetaivutus tuntuu hyvalta eika alasmeno pelota. Ylostuloa en viela oikein ymmarra, mutten myoskaan paljon ajattele. Vaikka tallaviikolla on enemman oppilaita, shalan kellertavassa valossa uiva tunnelma tuntuu edelleen rauhalliselta.

Eilen oli vapaapaiva, joten perjantaisen harjoituksen jalkeen otimme Idan kanssa jalat allemme ja suuntasimme paikallisbussilla Trivandrumiin (Keralan paakaupunki). Tapasimme bussissa kashmirilaisystavamme Manin (jalokivikauppias, kuinkas muutenkaan) ja hanen opastuksellaan loysimme juna-asemalla ja Varkalassa pysahtyvaan junaan. Matka taittui tiiviissa tunnelmissa halvimmassa luokassa. Ei haitannut etten pystynyt pitamaan mistaan kiinni, silla vierustoverini (jotka olivat 85% miehia) olivat niin lahella, etten paassyt heilahtamaankaan.
Varkala oli entisensa, vahemman tuputtavilla kauppialla (enemman turisteja, parempaa bisnesta). Heitimme pienet kasimme hotelliin, Ida lahti rannalle ja mina moikkaamaan tuttuja. Jhon yllattyi tulostani ja vietimme pari tuntia rupatellen hanen kaupassaan (isoveli oli Cochinissa). Sen jalkeen kavimme lapi kuulumisia Gireeshin ja Ahmedin kanssa. Tuntuu uskomattomalta miten monet ihmiset muistavat sinut vaikket ole edes jutellut heidan kanssaan.
Eilen teimme saman matkan takaisin, tallakertaa tosin sleeperluokan penkeilla istuen.

Happy christmas!

Light house beach, Kovalam, Kerala

Long time, no hear. Elama on temmannut virtaansa ja on todella vaikeaa saada itsensa istumaan koneen aareen. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kasvillisuus on rehevaa ja silmia- seka sieluahivelevan vihreaa, ulkona pauhaa meri ja Peacock hotellin katolle rakennetun shalan katolla aamuisin joogien hengitys.
Minulla oli monia epaluuloja Kovalamille tulon suhteen, mutta taysin turhaan.

Viimeiset paivat Mysoressa menivat vauhdilla. Lahtoa edeltavana paivana vein Sharathille kukkia (paaosin jasmiininkukista punotun koynnoksen) enka itkultani meinannut saada kiitoksen sanaa suusta. Sharath katsoi minua hieman vaivaantuneena suuret, ruskeat silmansa ihmetyksesta ja hieman vaivaantuneiuudesta suurina ja sanoi: Next time you come for two months. Todellakin.
Reilun vuorokauden pituinen matka Mysoresta pikajunalla Bangaloreen ilmastoidussa ykkosluokassa ja Bangaloresta siina ihan tavallisesti tuuletetussa ja tayteen ahdetussa sleeperissa Kannyakumariin meni torkkuessa, vahan valia jotain pienta syodessa, maisemia ihastellessa, kanssamatkustajien kanssa jutellessa (ja hihitellessa kun se osoittautui ymmarettavimmaksi yhteiseksi kieleksi) ja omaa paikkaa pitaessa, loossimme kuudella istuinpaikalla, jossa matkasi parhaimmillaan yli 12 ihmista.
Intian etelaisin karki ja hinduille tarkea pyhiinvalelluskohde Kannyakumari osoittautui iloiseksi yllatykseksi, vaikak olikin rakennettu tayteen toinen toistaan turhempaa roinaa myyvia koruja (Ostaako joku muka sita muovikraasaa ja tilpehooria?). Kaikki alkoi asemalta, kun meidat kyytiinsa napannut rikshakuski halusi meidan loytavan budjettiimme sopivan majoituksen ja ajelutti meita monessa paikassa pyytamatta lisaa rahaa ( Ei ole kovin reilua minulta, etta oletusajatuksessani kaikki intialaiset haluavat ainoastaan rahaa..). Muutenkin kaikki olivat todella ystavallisia ja auttavaisia. Heraisimme ajoissa katsomaan Kannyakumarin kuuluisan auringonnousun (siella kohtaavat kolme eri merta) tuhansien hindupyhiinvaeltajien (nuoria, vanhoja, perheita ja suurimmaksi osaksi miehia) keskella. Jonotimme kuuluisan temppeliin paastaksemme yli tunnin. Jonotusseuranamme meilla oli muunmuassa satoja mustiin lungeihin (kangas, jonka keralaiset miehet kaantavat housuikseen). Kuulimme kyseisen perjantain olevan erityinen paiva, jolloin nama mustiinpukeutuneet miehet vierailevat kyseisessa temppelissa osana 45 paivaista pujaa (seremoniaa). Temppelin sisaankayntia lahestyessamme miesten piti ottaa paidat pois (ja naisten kietoa huivit entista tiukemmin ymparilleen). Koko jonotuksen ajan keskustelimme mukavan perheenisan kanssa, joka kertoi kyseinen temppeli on aivan erityisen hyva paikka rukoilal itselleen avimiesta (monet tytot tekevat siella niin ja kuulemma paasevat naimisiin kuuden kuukauden sisalla). Perheenisa ja hanta seuranneet jonottajat eivat ymmartaneet miten mina ja Anna emme muka halua naimisiin- sehan on ihmisen valvollisuus perustaa perhe! Kavimem lapi monta mielenkiintoista keskustelua kuluneen tunnin aikana. Paastyamme temppeliin sisaan naimme sadasosasekunnin ajan vilauksen patsaasta (en ehtinyt pyytaa aviomiesta) ja otsaani lantattiin peukalolla punaista varia. Taustalla joku huusi kovaan aaneen meita liikkumaan eteenpain, jotat seuraavat paasevat sisalla. Temppelivierailun jalkeen kavelimme rannalla ja kurkistaen kalastajien ja heidan perheidensa elamaan. Muita turisteja ei sillapuolella kaupunkia nakynyt.
Paivaunien jalkeen hyppasimme Trivandrumiin vievaan junaan ja sitten olikin jaahyvaisten aika rakkaan Annan kanssa.
Han jatkoi matkaansa Varkalaan ja itse hyppasin Kumar nimisen herran rikshaan. Kumar kertoi minulle, etta hanen siskollaan on Kovalamilla majapaikka, jonka suhteen olin aluksi hyvin epailevainen, mutta joka osoittaui kultalusikaksi tarjottimella tuotuna suoraan nenan eteeni. Joka aamu kiitan Jumalaa, etta annoin Kumarin vieda minut Ambikadevin ja hanen miehensa Vijayn luokse. Majoitun 350 rupialla yo (alle 6 euroa) avarassa kattohuoneessa, jossa minulla on iso parveke kattotasanteella, iso kylpyhuone, meri nakoala kookospalmujen ylaoksien hipoessa parvekkeen kaiteella kuivuvan joogamaton reunaa. eika minulla ole naapureita. Tunnen oloni todella turvalliksi Ambikadevin ja Vijayn lampimassa seurassa.

On niin paljon kerrottaa, etta palaan Kovalan kuulumisiin tarkemmin kunhan saan itseni raahattua uudelleen koneen aarelle. Nyt lahden tapaamaan uuden ystavani iidan ja vanhan ysatvani 12- vuotiaan Jessican, lahdemme yhdessa astangien joululounaalle.

Happy christmas kuten monet tutuksi tulleet rakkaat Light house beachin kapeiden kujien karnatakalaiset, kashrimilaiset (kylla, niita on taalla vaikka kuinka) ja monet muut intialaiset kauppiaat iloisesti toivotattavat!

Kyyneleita turvonneessa silmassa

Mysuru (Mysoren intialainen nimi), Karnataka

Vasemman silman alaluomi on taas tulehtunut. Se ei ole kipea, mutta aiheuttaa turhan paljon reaktioita tapaamissani ihmisissa. "Heidi! What has happened to your eye? Have you seen a doctor?" Onneksi taman internetpaikan ihana Rajeni sanoi, etta se johtuu kehon lampotilan noususta sisalla kehossa (joogassa ja ayrvedisessa laaketieteessa puhutaan tasta) ja sen pitaisi menna ohitse muutamassa paivassa. Kehon lampotilaa saa laskettua kuulemma muunmuassa maidolla ja (kookos)oljykylvylla.

Huomenna on aika jatkaa matkaa ja pitkasta aikaa tuntuu silta, etta on melkein stressi. Eika tata paansisaista tarinaa yhtaan helpota se, etta on tosi haikeaa lahtea Mysoresta. Jo tanaan aamupalalla tutussa Chakra housessa taytyi pidatella kyyneleita jotten hakellyttaisi rakkaita Deepakia ja Rajisia. Mutta kuten Sharath sunnuntaisessa konfrenssissa puhui siita miten meidan tulisi yrittaa olla jaamatta kiinni asioihin/hetkiin, menen minakin eteenpain ja avaan itseni kaikelle sille mita uudella elamalla Kovalamilla on minulle tarjottavanaan.

Guruji oli paikalla sunnuntaisessa konfrenssissa. Oli syyt mitka tahansa, tunsin erilaisen energian shalassa ja muutama kyynel valui pitkin poskiani. Olin hyvin onnellinen ja auki. Sharath hoiti puhumisen Gurujin istuessa ylvaana salin etuosassa olevan lavan keskella seisovassa tuolissa silmaillen satapaista joukkoa joogeja ympari maailmaa. Konfrenssin lopuksi saivat halukkaat kayda tervehtimassa Gurujia ja minakin sain kunnian koskettaa hanen jalkojaan (tama on ikiaikainen intialainen tapa osoittaa kunnioitusta).

Monella tapaa peilikuvanani toiminut "naapurini", Rachel, lahti tanaan. Han seisoi suihkunraikkaana ovensuussa, kun palaisin harjotiuksen jalkeen kotiin. Rashel kertoi pyortyneensa ja oksentaneensa eilen, koska oli nestehukassa ja joi siihen liian paljon vetta yhdella kertaa ja sen jalkeen halasimme kuin ohimennen. Sain paljon irti jokailtaisista keskustelutuokioistamme hanen parvekkeellaan Gokulamin tahtien alla ja minulla on syva tunne siita, etta olemme osa toistemme elamia viela tulevaisuudessakin.

Keho alkaa tottua harjoittelemiseen ja artymyksen tunteet ja kiukku ovat laantuneet sen mukana. Gurujin tapaamisen jalkeen olen itseasiassa pystynyt keskittymaan harjoitukseen syvemmin. Tanaan, kuin sattumalta, sain sirsasanassa (paallaseisonta) jalat toista kertaa elamassani suorana ylos ja melkein suorana alas.

Nyt painun hoitelemaan asioita. En tieda koska paasen internetiin seuraavan kerran, ehka vasta Keralassa.

Valoista ja rauhaisaa joulunodotusta kaikille ja suuri kiitos mukanaolosta!

Iloa ja tulitteita

Mysuru (Mysore), Karnataka

Bussin etuosa on varattu naisille ja meita on siella paljon. Kymmenet erivariset rannerenkaat kilisevat kasissa jotka pitavat mista tahansa mahdollisesta kiinni bussin mutkitellessa liikenteen lomassa. Kymmenen minuutin matkaamisen jalkeen vieressani istuva tytto uskaltautuu kysymaan nimeani, koulutustani ja siviilisaatyani. Hetken paasta tyton syliin ilmestyy reppu ja penkkirivin paatyyn toinen nainen joka osallistuu keskusteluun. Rakastan paikallisbusseja! Intiassa on helppo kulkea paikasta toiseen silla ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja antamaan neuvoja. Joskus myos silloin, kun he eivat tieda suuntaa, siksi onkin aina hyva kysya neuvoa parilta eri vastaantulijalta.

Hymyt, nama hymyt! Viimeiset paivat ovat olleet taynna toinen toistaan kauniimpia ja leveampia hymyja. Vierailimme eilen Sivasamudran vesiputouksilla ja Talakatin temppeleilla Matiaksen, Haroldin, Terhin ja Annan kanssa. Vuokrasimme auton kantapaikastamme Chakra housesta ja saimme intialaiset ystavamme Deepakin ja Rajasin opaskuskeiksemme. Istuimme Haroldin kanssa Jeepin takakontissa ja penkkiemme alla olevista kaiuttimista soi Bollywood elokuvamusiikki. Tie oli kuoppainen ja matka taittui hitaasti ja iloisesti. Ikkunasta avautui maalaismaisema kellertavine riisipeltoineen. Pari paivaa sitten alkoi sadonkorjuun juhla ja sen vuoksi on tehty erilaisia pujia (seremonioita) ja illan hamartyessa rajaytelty ilotulitteita (joiden visualisella puolella ei ole niinkaan suurta merkitysta kuin niista lahtevalla aanella, mikali olen oikein ymmartanyt..). Meidankin perheemme siivosi juhlan kunniaksi talon lattiasta kattoon ja minunkin vaatekaappini kahvaan oli ilmestynyt roikkumaan nipullinen viljaa.
Tien keskelle oli aseteltu kellertavia kasoja ja kasojen vieressa tienlaidalla kyykki naiset luudat kadessa. Ajattuamme kasan paalta naiset nousivat ja lakaisivat levinneen kasan jalleen kokoon. Deepak kertoi, etta nain maanviljelijat kayttivat liikennetta apunaan riisinjyvien irrottelussa toisistaan.
Talakatin 1500 vuotta vanhalla temppelille saavuttuamme meidat ohjattiin heti kengat narikkaan jatettyamme pesemaan kadet. Sen jalkeen Deepak vahan ujosti kuiskasi, etta mikali meilla on naisten paivat meidan ei tulisi astua sisalla temppelialueelle. Katsoimme Annan ja Terhin kanssa toisiimme ja totesimme, etta olemme kaikki puhtaita. Meille opastettiin, etta temppeli tulisi kiertaa aina kellon suuntaan (kulkeeko kello myota- vai vastapaivaan?). Sain siunauksen jumalatar Lakshmin jaloilta (ensin kosketin jalkoja ja sitten otsaani ja rintaani, kuten minua kehoitettiin).
Temppelin jalkeen pomppiva auto vei meidat vesiputouksille, jossa uskaliaat Matias, Rajas ja lopulta myos Anna pulikoivat putouksen alla. Me loput tyydyimme vuokraamaan korin, jolla meidat melottiin isoimman putouksen alle kastumaan. "Veneilyn" lopuksi kuljettajamme pyoritti koria ja se oli parasta hupia se.

Jalleennakemiseni Matiksen kanssa on ollut riemullinen. Olemme maistelleet ties kuinka montaa eri makuvaihtoehtoa Suklaa miehen valikoimista, juoneet liikaa chaita ja ostaneet paalle istokarkkitoffeita viisi rupiaa kappale. Tanaan vierailimme Srirangapatnan kylassa. Riksha kuskit yrittivat saada meidat kiertamaan pitkan kierroksen alueella sijaitsevia (vaikuttavia!) historiallisia nahtavyyksia, mutta paadyimme haahuilemaan ympariinsa jalkaisin ja nauttimaan kylan pikkukatujen lampimista tervehdyksista, perassa juoksevien lasten naurahduksista, kylalaisten lauantaimarketista (jossa iso aukea oli taynna maahan pikku kasoihin aseteltuja vihanneksia ja hedelmia), joen rantaa seuraavan muurin paalta avautuvan maiseman ihailusta, intialaisten turistien valokuvauksen kohteena olemisesta ja suurimman temppelin rauhallisesta energiasta. Lounaaksi soimme maukasta thalia katuravintolassa ja saimme parasta palvelua pitkaan aikaan, eika koko hulppea annos teella maksanut kahdelta paljon euroa enempaa. Matiaksen kanssa on tosi helppo jutella ja se on tehnyt tosi hyvaa, silla taalla Gokulamissa joskus tuntuu ettei oikein naa shalaa/joogaharjoitusta kauemmas.

Kulunut viikko on ollut suurimmaksi osaksi ohjattuja harjoituksia Sharatin otettua pari vapaapaivaa. Jostain syysta ne ovat olleet minulle tahan asti todella vaikeita ja koko puolitoista tuntia menee oman kiukun kanssa olemiseen. Muutenkin harjoitus on nostanut paljon tunteita pintaan eika kaikki niista ole iloisia ja onnellisa. Muutamana paivana tunsin paljon kiukkua ja artymysta. Se ei tuntunut mukavalta, mutta kai sen on ulos tultava? Nyttemmin on rauhallisempi olo ja luottavainen mieli, ja voin aamulla heratessani liittaa kadet yhteen ja kiittaa kaista elamani aikana taapaamistani ihmisista jotka ovat kaikki osaltaan tuoneet minut tanne, tahan ja nyt.

Ylistyslauluja

Mysore, Karnataka

Koira haukkuu kadulla ja valista kuuluu myyntihuutoja. Intiassa palvelu pelaa, silla taalla saa kotiovelleen kuljetettuna kaikkea mahdollista tuoreista vihanneksista tyhjiin kukkaruukkuihin. Eika edes tarvitse tilata etukateen netista. Myyjat kuljettavat tuotteitaan joko pyorassa roikkuvissa pusseissa, puisilla karryilla tai paansa paalla. Iltapaivisin he asettuvat taalla Gokulamissa paakadun varteen. Vihanneskauppiaat ovat yhdessa kohdassa ja kukkaruukkukauppias hakeutuu kasvikauppiaan laheisyyteen.

Olen pirtea kuin peipponen! Perjantaina osallistuin Kirtaniin vanhan intialaisrouvan, Auntin, talolla. Vaatimattomasti sisustetussa huoneessa oli yhdella seinustalla sanky ja yhdessa nurkassa alttari, johon Jenni toi tuoreita kukkia ja jossa paloi suitsuke. Aunti opettaa kannettavan harmonin soittoa ja laulamista. Hanella on monia lansimaalaisia oppilaita. Perjantaisin halukkaat kokoontuvat hanen talolleen laulamaan ylistyslauluja jumalille. Talla kertaa meita istui huoneessa noin kymmenen lansimaalaista seka Aunti, Auntin tytar ja Anun internetpaikan omistaja Ganesh. Aunti ja Jenni (joka oli toimi illan "vetajana") vuorottelivat harmonin soittajina ja Ganesh oli rummuissa. Lisaksi muutama rytmisoitin jaettiin meidan muiden kesken. Yksi aloitti laulun, johon muut yhtyivat. Aunti kehotti minuakin aloittamaan, mutta olin siihen liian ujo. Tunnelma vei mukanaan ja puolitoista tuntia risti-istunnassa kivilattialla hujahti hetkessa. Tanaan osallistun toiseen kirtanaan ja paasen laulamaan kiitostani tasta riemullisesta elamasta!

Sain juuri sahkopostin Linolta (astangaopettaja), etta voin osallistua Kovalamin kurssille toiseksikin viikoksi. Nyt odottelen postia ruotsalaisystavaltani Mattiakselta, joka on tulossa tanaan Mysoreen.

Moraalista ja henkista opetusta

Mysore, Karnataka

Suitsukkeen vieno tuoksu leijuu ilmassa ja ikkunasta kuuluu ohi ajavien skoottereiden, mopojen ja autojen torvenaania. Taman viikon vapaapaiva on kaantymassa iltaan ja mina odotan jalkapallon kokoisen vatsani laskeutumista. Ruuansulatukseni kay edelleen hyvin hitaalla, joskin olen myos tanaan ahtanut suuni kautta alas uskomattomia maaria ruokaa. Aamulla intialaisperheemme aiti teki Rachelille ja minulle aamupalaa: dosaa, chappatia, kookos chutneyta, daalia pinaatilla, papuperunaseosta, vesimeloonin paloja ja makeaa jalkiruokaa. Seuraavaksi tapasin Wilin, Rosien, Haroldin (uusi, viela niin valkoinen norjalaisystavamme) ja Annan Chakra housessa. Koska kaikki ajattelivat kaikkien muidenkin tilaavan hedelmapannukakut, tilasimme sellaiset. Sitten kavimme viela lounaalla ja sen jalkeen jalkiruualla.. Onneksi vatsani on edelleen aamuisin -kaikki ulos- tuulella, joten voin aamulal vyorymisen sijaan kavella shalalle.

Taman iltapaivan turistioppaanamme toiminut Will vei meidat tutustumaan Ramakrishna instituutille (ashram). Kavelimme sinne pitkin ison tien vierta. Tienvarteen oli pysakoityna riksha ja rikshan takana kaksi miesta vierekkain pissimassa. Yleisia vessoja on Intiasta kokemukseni mukaan suhteellisen vaikeaa loytaa, mutta se ei nayttaa miehia haittaavan. Sita missa naiset tarpeensa hoitavat, en tieda. Ramakrisnan ashramin portilla meidat toivotti tervetulleeksi hymyilevainen harmaa viiksinen vartija. Portin kyljessa oli iso kyltti joka kertoi instituutin antavan moraalista ja spirituaalista opetusta. Naisilla on paasy vain tiettyihin osiin ashramia. Heti portista sisaankaytyamme tunnelma muuttui. Ymparillamme oli paljon lehtipuita ja palmuja.Itse ashram rakennuksen sisapihalla oli valtavan kaunis puutarha suihkulahteineen, undulaatin lauluineen ja liskoineen. Ystavallinen herra opasti meidat meditaatiohuoneeseen, jossa istuimme hiljaa noin kymmenen minuuttia. Ymparilla vallitsi Intialle niin epatyypillinen hiljaisuus ja tilan energia sai myos omat sisaiset aanet hiljenemaan. Meditaatiohuoneen jalkeen kiersimme paikan museossa. Museossa esiteltiin maailman valtauskontoja. Ramakrishna painotti opetuksissaan, etta meidan tulee arvostaa toinen toisimme eri uskonnoista huolimatta, silla uskonnot ovat vain (erilaisten ihmisten) erilaisia tapoja kunnioittaa samaa suurempaa voimaa. Vietimme museossa tovin jos toisen ja ystavalliset ashramin oppilaat esittelivat meille nayttelya. Portinvartijan lahtiessamme lausuma Namaste soi edelleen korvissani.

Gokulam vilisee suomalaisia ja sen ovat huomanneet myos unkarilainen, thaimaalainen, norjalainen, amerikkalainen ja kaksi kanadalaista ystavaani. Keskiviikkona takaisin Suomeen lahti Juha ja Monna perheineen, toissapaivana tormasin Teaan ja eilen kavin reen leafin perjantai ja sunnuntai aamujen spesiaalilla Ghee pongalilla (mausteinen riisipuuro voilla) Markon kanssa. Markon kanssa olimme toissakesana yhta aikaa Houtskarissa. Oli noloa etten viela eilen aamullakaan muistanut hanen nimeaan, mutta onneksi Chakra housen ihana astangi- tarjoilija Deepak kertoi minulle sen.. Myonnan myos olevani vahan tympea ja valttelevani Suomi- seurueita. Tata voisi selittaa yota myoten, mutta annetaan nyt olla..

Ostin kaksi saria (isoa kaunista kangasta, mika on monta metria pitka) viime viikolla ja eilen hain niista mittojeni mukaan (ei kyllakaan mitenkaan vartalonmyotaisesti) valmistetut tunikat, niihin sointuvat housut ja isot huivit. Nyt ei tarvitse enaa miettia onko hihan pituus sopiva tai pukeutuuko muuten vaan epasopivasti. Toinen asukokonaisuus on vaaleanlila viininpunakultaisilla reunuksilla ja toinen vaaleanruskea ruskeavihreilla reunoilla. Intialaisperheemme aiti oli aivan myyty uuden asuni nahtyaan. Han kertoi minun olevan paljon kauniimpi nyt kuin kolme viikkoa sitten tanne tulessani, koska olen tehnyt joogaa (ja ostanut intialaiset vaatteet..). Olen kuulemma myoskin laihtunut eika han omien sanojensa mukaan valehtele! Ei kylla kovin kauniilta tunnu, kun hiuksissa on neljan sentin juurikasvu (puolet vaaleanpunaista hennaa, puolet harmaata) ja jokapaikka taynna ihmeellisia paukamia ja vatsa jalkapallona, kun keho totuttelee ymparistoon.. Mutta kauneushan tuleekin sisalta..

Shala time

Mysore, Karnataka

Nyt on viimein iskenyt vasymys. Aamulla viidelta heraan pirteana kuin peipponen uuteen paivaan (voisin nukkua puoli seitsemaan), mutta vasahdan jo puolilta paivin eika tekisi mieli tehda mitaan. Onneksi Laksmish odottaa sanksrit ja mantraoppilastaan tunnille melkein joka ilta puoli viidelta, shala aikaa eli 15 minuuttia ennen sovittua kellon lyomaa. Gokulamissa monet asiat toimivat shala ajassa (shala time). Jotkut ovat jopa siirtaneet kellonsa siihen aikaan ja usein on vaikeuksia tietaa mita se kello nyt sitten mahtaa "oikeasti" olla. Toisaalta itsellani ei ole kelloa ollenkaan (paitsi heratyskello, mita en edes tarvitsisi koska heraan aina viidelta..) joten se niista aikatauluista. Kella on kiire valmiissa maailmassa?

Sunnuntai aamuna tehdessani harjoitusta meinasin yrjota pelkasta naapurimaton joogin iholle jaaneen ja nenaani aikaajoittain kantautuneen ayrvedaoljyn tuoksusta. Jouduin kaymaan kesken harjoituksen vessassa (intialaisittain, silla shalalla ei ole vessapaparia, vaan kasisuihku ja onneksi saippuaa kasienpesupaikalla). Kotiin paastyani istuinkin loppuaamupaivan vessassa. Kun olin saanut viimeinkin (!) vatsani tyhjaksi, yritin saada unta, mutta se oli mahdotonta korkean kuumeen ja lihassaryn vuoksi. Iltapaivalla muistin kaapissa olevat hiilitabletit ja soin niita muutaman. Sen jalkeen napostelin paketillisen Rachelin lahikaupasta tuomia Jack, World's first sweet and salt- kekseja ja soin myos yhden sarkylaakkeen. Keksit pysyivat muutaman tunnin sisalla ja sarkylaake auttoi nukkumaan. Kun herasin seuraavana aamuna olo oli normaali ja minun oli pakko paasta pois sairasvuoteesta ja shalalle. Maanantain harjoitus oli kevyin koko Mysoressa oloaikana. Uskomaton, mutta totta! Talla viikolla olen syonyt kevyemmin (aamupala, lounas ja pieni snaksi illalla) ja tuntenut sen positiiviset vaikutukset harjoituksessa. Sharath muistaa aina silloin talloin huudella minulle ohjeita toiselta puolelta shalaa ja antoi han uuden asanankin (Kurma ja Suptakurmasanat) kolme paivaa sitten.

Kuumeessa podin koti-ikavaa ja myohemmin viikolla olen kokenut riipivaa yksinaisyytta vaikka oeln ollut ihmisten ymparoimana. Eilen aamuisen harjoituksen jalkeen ymmarsin selvasti, etta se mita olen tullut talta matkalta itsestani loytamaan ei riipu siita kuinka monta "coolia paikkaa" olen nahnyt tai kuinka monta uutta tuttavuutta tehnyt. Menin harjoituksen jalkeen kotiin, rentouduin, annoin reikia, rukoilin ja meditoin enka tuntenut itseani enaa patkaakaan yksinaiseksi. Monesti alakuloni syy on jatkuvassa haluamisessa ja tarvitsemisessa. Ajattelen jatkuvasti asioita mitka tekisivat minusta enemman minun, mikali vain tavoittaisin ne. Kuulin, etta Sharath ei mahdollisesti opeta ensi ja seuraavana vuonna Mysoressa ollenkaan ja sen jalkeen sain itseni kiinni miettimasta kaikkia mahdollisia ratkaisuja, missa voisin paasta hanen oppiinsa (keskella harjoitusta) kunnes paahani valahti, etta mita jos koittaisin olla hanen ohjattavanaan vaikak nyt ja heti, kun satun kerran taalla hanen shalallaan harjoittelemaan!
Tama on vain yksi esimerkki niista sadoista haluista ja "tarpeista" mita paivittain paassani pyorittelen (toinen esimerkki on kuinka monta erivarista joogamattokassia tarvitsen, kun ne on taalla niin halpoja). Ei pida yrittaa narppia monelta lautaselta samalla kertaa (voi menna vatsa sekaisin).

Nyt menen suoraan Suklaamiehen (The Chocolate man) kojulle edes miettimatta ostaisinko jotain muuta hyvaa (tai onko se pahasta) ja ostan yhden mintunmakuisen kotitekoisen luomuaineksista valmistetun tummasuklaapatukan.

Long life puja

Mysore, Karnataka

Ostin eilen sateenvarjon. Aurinkoa ei ole nakynyt viikkoon, mutta tasta ilman viileydesta nauttii, jos vaan keksis miten saisi pyykit kuiviksi. Oisin saa laittaa pitkahihaisen paalle ja sukat jalkaan. Kuin Koti-Suomessa.

Torstai aamuna neljan hujakoilla shalan eteen ilmestyi tiputellen kuusi unenpopperoista joogia ja yksi pirtea intialainen autonkuljattaja. Olimme perilla Tiibetilaisten siirtokunnalla ennen auringonnousua. Kuljettajamme ajoi meidat lahikaupunkiin teelle odottamaan Kultaisen temppelin (Golden temple) avautumista. Siina oli teepaikan miehilla ihmettelemista kerrassaan, kun kuudelta aamulla paikalle pamahtaa kuusi valkoista naista (yleensa naissa paikoissa ei nay kuin miehia). Joimme kahvia ja teeta, joka olisi suomalaisin standardein lammitettya maitoa tee- tai kahviaromilla. Muutama miesta uskalsi syoda idlia ja kastiketta chileista huolimatta.
Seisomme seitsemalta Kultaisen temppelin porteilla ja paasimme niiden avauduttua seuraamaan Tiibetin buddhalaisten Long life-pujaa. Temppelin etuseinalla istui jalat ristissa kolme monen metrin korkuista kultaista hahmoa, keskimmaisena Buddha. Heidan ymparillaan oli varikkaita mutta viileaa ilmastoa huokuvia kukkia ja kasveja. Kahden tolpan ymparilla kiertelivat lohikaarmeet tiukasti toisiinsa tuijottaen.
Temppelissa meni riveittain patoja ja niiden edessa matalat poytarivistot. Nailla riveissa istui munkkeja vieri vieressa. Nopean laskutoimituksen mukaan heita oli ainakin 600. Keskella temppelia joukko munkkeja laittoi ruokatarvikkeita muovipusseihin ja sisaankaynnin vieressa oli poyta pullollaan ruokaa, rahaa ja makeisia, joita ihmiset toivat. Nayttaa silta, etat jumalat pitavat Coca-cola companyn tuottaista vahan minua enemman..
Munkit lukivat mantroja ja osa soitti soittimia. Osa munkeista oli vasta nuoria poikia. Kaikki heista eivat vaikuttaneet olevan turhan iloisia aikaisesta aamuheratyksesta. Pojat haukottelivat, vilkuilivat kelloa, juttelivat keskenaan ja aukoivat valilla suutaan. Oli joukossa pari joiden paat retkottivat yhdeksankymmenenasteen kulmassa heidan ollessaan taydessa unessa. Suurin osa kuitenkin istui urhoollisesti ja luki mantraansa edessaan olevasta paksusta pinosta muistiinpanoja.
Turisteilta kielletylla seinustalla istui myos muutama lansimaalainen ja myohemmin lounaalla kuulimme Tshi- nimiselta munkilta, etta muutaman tuhannen munkin (ja nunnan) joukossa on myos muutama lansimaalainen Tiibetin buddhalaisuuden harjoittaja.
Koko temppelialueen ympari meni kaytava, jolla oli vieri vieressa rukouspyoria. Kavelimme sen kalifornialaisen Hannan kanssa lapi ja annoimme jokaiselle vauhtia. Rukouspyoria oli niin monta, etta oikea kateni oli aivan poikki kierroksen jalkeen.
Muuhun siirtokuntaan tutustuttuamme menimme takaisin autolle ja kuljetatjamme Ganesh vei meidat Naragaholen kansallispuistoon. Autonikkunasta naimme kaupunkien muuttuvan pienemmiksi ja rahjaisemmiksi kyliksi ja puiston alueelle paastymamme emme saaneet nosuta ulos autosta. Nagaraholessa asuu edelleen noin 70 luonnonvaraista tiikeria. Paastyamme informaatiopisteelle, otimme tunnin bussikierroksen puistossa. Meille oli kerrottu, etta on taysin tuurista kiinni naemmeko elaimia, mutta pian bussin startattua naimme kymmenia peuroja syomassa (kahta eri lajia), apinoita hyppimasta oksalta oksalle, suuria norsuja kahdessa ei ryhmassa, antilooppeja juomassa jarvesta, kaksi riikinkukkoa tepastemassa peurojen laheisyydessa ja paljon erilaisia lintuja. Kaikkialla oli toinen toistaan kauniimpia ja ihmeellisimpia puita. Olimme oikeassa viidakossa.
Takaisin Gokulamiin paastyamme meimme uuteen suosikkiravintolaamme The sixht main:iin syomaan. Porukkamme koostui thaimaalaisesta Rosiesta, Hawajilaisesta Dianasta, brasilialaisesta Laarasta, californialaisesta Hannasta, seka Annasta ja Heidista. Oli ihanaa saada uusia tuttuja. Taas kerran sain todeta, etta ihmiset osaavat antaa paljon parempia ja kiinnostavampia vinkkeja kuin mitkaan opaskirjat. Saimme kirjakaupan josta saa karttoja ja parin uuden aamupalapaikan osoitteet, vinkkeja vaatteiden teettamisesta, pyorien vuokrauksesta jne. Taalla todella harvalla paikalla on minkaannakoista kylttia, joten niista taytyy tietaa.

Ajankohtaisia asioita ja jotain silta valilta

Mysore, Karnataka

Tana aamuna shalan aidan vieressa oli tuttu naky, mutta talla kertaa suuret ruskeat eivat tuijottaneet tyhjyyteen vaan kadessa olevaan paahtoleivanpalaan. Minut huomattuaan poika kaansi katseensa ylos ja huusi nauravin kasvoin "Good morning". Ilma oli taynna riemua. Saman pojan voi nahda paivittain shalan lahistolla, istumassa surkean nakoisena tai kaivelemassa ojanpohjia. Tana aamuna hanen vieressaan oli muovipussi, josta pilkotti paahtoleipapaketti ja jotain muuta. Kiitos sille kuka ne hanelle ikina veikin!

Harjoitukseni jatkaa ihmeellisen energista linjaansa enka koe sen aikana vasyny ollenkaan (myohemmin paivalla kyllakin, tosi hyva ettei ole mitaan pakollista tekemista nain alkuun pitkan tauon jalkeen). Ego huutelee vahan valia siita miten naapurimaton tytto on niin paljon taipuisampi kuin mina ja on niin kateellinen (samassa se jo huomaa, etta toisella puolella harjoitteleva poika ei saakaan jalkaa ihan yhta korkealle, kuin sina Heidi..). Tassa valissa muistutan itseani palaamaan hengitykseen ja pysynkin siella muutaman hengityksen verran kunnes taas sama ympyra alkaa uudelleen. Lempeys itseaan kohtaan nayttaa tuottavan parempia tuloksia kuin syyllistaminen (Heidi! Miten paha ihminen oletkaan, kun vertailet itseasi toisiin! Talla saa keskittymista korkeintaan yhden hengityksen ajaksi). En ole saanut avustusta koko viikon aikana. Tanaan siirtyessani pukuhuoneeseen tekemaan loppuliikkeita, Sharath huusi nimeani ja kysyi teinko Bhujapidasanan. Tottahan tein.
Loppurentoutuksessa nain kuvan itsestani kavelemassa kohti shalaa. Poskiani nipisteli pieni pakkanen ja kenkieni alla rapisi lumi. Taitoin matkaani katulamppujen valossa. Oli hiljaista ja mina hymyilin (seka taalla etta siella). Olen matkalla Annankadun shalalle (Helsinki) harjoittelemaan aikaisin aamulla ja niin vallan onnellinen siita! Hetken todella olin silla kavelylla. Nyt on ihanaa olla taalla, mutta kuvan nahtyani tiesin heti, ettei kotonakaan ole sen pahempiparempi. Olen loytanyt itsestani kaipauksen, joka kuiskaa seuraavia asioita: lumi, rakkaat ihmiset, asematunneli, shalan etuosassa palava kynttila, raitiovaunu, ruuanlaitto, kylmyys, avain, arki.. Eika se tunnu millaan tavalla vastenmieliselta, ikavalta tai pelottavalta.

Ja matkalla aina yhta ajankohtaisiin kakka- asioihin. Monet ihmiset kertoivat minulle, etta Intiassa voi saada helposti vatsavaivoja. Nailla vatsavaivoilla ymmarsin tarkoitettavan sita ettei ruoka meinaa pysya sisalla. Mutta kukaan ei kertonut minulle, etta saattaa kayda niinkin ettei se halua tulla ulos!?! Olen kokeillut syoda terveellisemmin (eli mennyt lansimaalaisten yllapitamiin ylihinnoiteltuihin, mutta toki mukaviin kahviloihin ja ravintoloihin syomaan kokojyvatoasteja..) ja jopa keittanyt puuroa kotona, mutta mikaan ei tunnu auttavan. Mista saa kuivattuja luumuja???

Huomenna on kuupaiva eika sita myoten harjoitusta. Nyt lahdemme selvittamaan, mikali mahdumme porukan jatkeeksi tutustumaan Mysoren lahella sijaitsevaan Tiibetin buddhalaisten kylaan. Lahto on neljalta aamulla.

Savuna ilmaan

Mysore, Karnataka

Edellisina kahtena paivana satoi vetta. Tanaan ei ole tullut pisaroita, mutta taivas on ollut edelleen pilvessa. Perheemme aiti kertoi ettei Mysoressa kuuluisi sataa tahan aikaan vuodesta. Nyt ollaan viljelykaudella ja sade tietaa huonoa sadolle. Tajusin juuri unohtaneeni kysya mita taallapain viljellaan..

Perjantain harjoituksen jalkeen jaoimme Rachelin kanssa ajatuksia. Han kertoi koneensa energian, mika shalalla vallitsi kahdeksankymmenen (luit oikein: 80!) ihmisen harjoitellessa samassa tilassa, valtavan hyvaksi. Itse olin ainoastaan kiukkuinen (ja taynna minaminaminaa). Eilen, sunnuntai aamuna, oli toisen ohjatun harjoituksen vuoro ja talla kertaa sen veti Sharatin aiti (Gurujin tytar) Saraswathi. Paatin yrittaa avata itseani hieman ja kuinka ollakkaan! Keho tuntui liikkuvan kuin itsestaan, mieli hieman harhaili vierustovereissa, mutta palasi pyynnosta hengitykseen eika hengitysten tahdittaminen Saraswatyn ohjaukseenkaan tuntunut vaikealta. Sain Marichyasana D:n kiinni molemmilta puolilta kiinni ensi yrittamalla. Luulin sen olleen eilisen onnea, mutta sama tapahtui tanaan ilman pieneintakaan epailysta. Energisyys ja helppous oli mukana myos taman aamuisessa harjoituksessa.

Odotan innolla Arjylan (isani) saapumista Intian ihmeellisen sahkonjakelun maailman. Han kun on sen kanssa tekemisissa Suomessa. Milta kuulostaisi, jos Suomenkin sahkolaitos ilmoittaisi pienentavansa kulutusta katkaisemalla sahkot kerran paivassa ennalta maaraamakseen puolituntiseksi tai tunniksi? Enta milta kuulostaisi jos se taman puolituntisen lisaksi katkaisi sahkot mielivaltaisesti pitkin paivaa eripituisiksi ajanjaksoiksi ihan milloin tahansa.
Intiassa tama on mahdollista. Et voi koskaan tietaa, milloin generaattori lahtee jyrraamaan (mutta ala huoli, kuulet sen kylla!)ja musiikki loppuu. Meidan talossamme ollaan siina onnellisessa asemassa etta varajarjestelma loytyy. Generaattori pyorittaa valoja ja tuuletinta sahkokatkostenkin aikana. Pistokkeista ei kuitenkaan silloin virtaa loydy. Vain harvoilla on varaa generaattoriin tai muuhun jarjestelmaan ja niimpa kadut pimenevat ja oviaukkoihin syttyy kynttilat.

Eilen teimme Annan kanssa retken pyhalle Chamundi kukkulalle, aivan Mysoren keskustan laitamilla. Menimme ensin paikallisbussilla Gokulamilta keskustan bussiasemalle (missa oli paljon varikkaita ihmisia ja torvet soivat) ja sielta toisella bussilla kukkulan laelle. Kukkulan laella on suuri hindutemppeli. Jatimme kengat narikkaan ka jonotimme noin muutaman sadan intialaisen perassa sisalle temppeliin. Menimme vasemmanpuoleista jonoa sisaan ja toista ulos. Matkalla meille yritettiin myyda yhta jos toista (kukkia, pyhaa vetta, siunauksia). Kaikista mielenkiintoisinta temppelilla oli kaikki ne tuhannet intialaiset joita siella pyori. Naisilla oli pahaimmat sarinsa paalla, lapset juoksivat innoissaan ympariinsa ja lehmat seisoivat markkinakojujen (joita alue oli pullollaan) edessa tylsistyneen nakoisina. Parkkipaikalla oli pyha mies siunaamassa jonkun henkiloautoa. Han lausui mantroja ja laittoi punaista jauhetta moottoriin, takapyoriin ja keskelle takaikkunaa. Bussin sijasta kavelimme tuhat porrasta alas kukkulalta. Vastaamme tuli hinduja pyhiinvaelluksellaan ja he siunasivat jokaisen askelman koskettamalla sita punaisella jauheella.

Gokulamissa on roskiksia, mitka ovat olleet tanne saakka harvinainen naky talla matkalla. Ihmiset hankkiutuvat eroon roskistaan polttamalla ne katujen varsilla (elleivat ole heittaneet niita ulos junanikkunasta). Talla hetkella tuntuu kuin kaikki Suomessa mielta vaivanneet murheet olisivat palaneet ensimmaisten Intia-roskieni mukana. Elleivat ole niin olen valmis polttamaan ne itse.

Lihavat tytot

Mysore, Karnataka

Heratyskello parahti soimaan tana aamuna kello 04.50 ja pollahtanyt Heidi- tytto nousi sangynlaidalle istumaan. Siina se sitten istui ja ihmetteli tovin jos toisen kunnes ymmarsi kayda pukemaan jooga-asustetta paalleen. Perjantain ja sunnuntain harjoitukset ovat ohjattuja (kaikki tekevat samaa asanaa yhtaaikaa Sharatin vetaessa harjoitusta) ja aloitus on kuudelta.
05.30 odottelin Rachelia kotimme alakerrassa, kun perheen isa yllattaen ilmestyi paikalle ja pyysi odottamaan hetken. Han meni pieneen "huoneeseen", joka on enemmankin syvennys seinassa kuin oikea huone. Syvennyksesta kuuluin hindia ja kellojen kilinaa. Hetken paasta isa ilmestyi jalleen nakyviin ja kaveli ovelle. Han loi muutaman kerran hiljaa otsaansa oveen ja nosteli kasiaan. Jalleen han sanoi jotain mita en ymmartanyt. Tassa vaiheessa Rachel saapui paikalle ja hanen kasvoistaan paistoi hammennys. Huomasin etta kohdassa johon isa paatansa painoi oli punaista varia, samaa jolla hindut tekevat merkin keskelle otsaansa. Ulospaastyamme isa selitti, etta hindut siunaavat kotinsa paasisaankaynnin joka aamu.

Shalalle paastyamme meita odotti noin 80 joogia. Tunnelma oli uninen, kunnes avoimista ikkunoista alkoi kuulumaan aiemmin aloittaneen ryhman loppumantra. Samalla sekunnilla jokainen paikallaoloja ponnahti pystyyn ja kaantyi kasvot kohti shalan sisaankayntia. Nyt tunnelma oli kuin urhelilukilpailuissa. Kaikki odottivat jannittyneina ja valmiina ottamaan askeleen eteenpain heti oven avautuessa. Oven avautumiseen meni arviolta kymmenen minuuttia. Edellisen ryhmaan osallistuneet paasivat vaivoin ulos, kun me ulkopuolilla olijat jo aloitimme rynnakkomme sisaan. Shalan puolella joogamatot aukeilivat ja lensivat kiireesti lattiaan, mahdollisimman hyville paikoille tietenkin. Paadyin takariviin (osa harjoitteli eteisessa ja osa pukuhuoneessa). Vieressani oli noin viisikymmenta vuotias nainen, joka pyysi koko rivia siirtamaan mattojaan koska mattojemme valiin ei jaanyt kuin viisisenttia ja muilla jai ainakin kahdeksan. Nain me kaikki sitten siirsimme mattojamme kiltisti. Itse harjoitus oli minulle todella raskas, silla Sharatin yksi sisaan-ja uloshengitys vastaa noin viitta omaani. Mitas et ole tytto harjoitellut! Sunnuntaina jaan suosiolla eteiseen, jossa laiskotteluani ei niin helposti huomata.

Harjoituksen jalkeen painelin takaisin nukkumaan. Rakastan pyykkaysta (taalla ei todellakaan tarvisi olla kuin korkeintaan kahdet joogavaatteet mukana, mutta kannan neljia..), koska vaatteet kuivuvat parvekkaalla parissa tunnissa.
Asken olimme perheen aidin kanssa kahdestaan kotona ja han pyysi minua juomaan kanssaan teeta. Hanella on todella vahva intialainen aksentti, mutta ilokseni huomasin ymmartavani hanta, kunhan vain pysahdyin kuuntelemaan. Miksei sita voisi muistaa pysahtya kuuntelemaan silloinkin, kun on oma aani hukassa? Kavimme keskustelua ammatistani (mika se on?), Intian koulutustilanteesta ja lihavuudesta (han oli sita mielta, etta seka mina etta hanen tyttarensa olemme liian lihavia). Vaikka lihavuus onkin epaterveellista, han lupasi tehda meille jonain aamuna roteja ja chappateja.

Eilen illalla kaipasin ensimmaisen kerran asioita, mitka eivat ole Intiassa. Niihin liittyi molempia, seka ihmisia etta ruokaa.

Nukkerituaali

Mysore, Karnataka

Aurinkorasvaa ja hikea, niin ihana yhdistelma. Aamulla shalalle, harjoitus, takaisin kotiin ja kuuppasuihkuun. Sitten oljya palaneelle iholle (kylla! poltin itseni taas! eika siihen edes tarvittu kuin pikkukavely naapurustossa..)ja sen paalle kolmen sentin kerros rasvaa. Nam nam, sanon mina.

Yrjottava olo (jolloin ei kuitenkaan tehnyt mieli yrjota) on kadonnut vaivattuaan minua yli puolitoista vuorokautta. Tanaan olo on todella energinen, mutta edelleen rauhallinen. Eilen olin aivan rikki harjoituksen jalkeen, mutta tanaan jo harjoituksessa energiaa taynna. Kehon rasittaminen tuo lisaa energiaa. Outoa?

Unohdin varmaan mainita, etta kavin elamani ensimmaista kertaa hindutemppelissa viimeisena paivanamme Varkalassa. Jo temppelialueelle mentaessa piti kengat riisuman pois eika meidan ollut luvallista astua itse temppeliin sisalle, koska emme ole hinduja (mista sen voi tietaa??). Mielenkiintoinen yksityiskohta loytyi temppelin pihapiirista. Siella kasvoi valtava puu, valtavine juurineen ja oksineen, joista roikkui satoja kirkkasiin vareihin puettuja muovinukkeja. Nuket olivat valkoihoisia ja ne eivat suinkaan roikkuneet kasistaan tai jaloistaan vaan kaulastaan. Yritimme kysya alueella olevilta naisilta mista oli kysymys, mutta he eivat edes kaantyneet katsomaan meihin pain. Koko hoito naytti silta miten ystavani Lauri voisi koristaa joulukuusen. Emme saaneet kuvaa, silla siita olisi pitanyt pulittaa monta sataa rupiaa ekstraa.

Nyt on chain aika.

Villihevosia

Mysore, Karnataka

Gokulamin (kaupunginosa) tienvarsilla kulkee vapaana lehmien lisaksi hevosia. Kotitalomme on suuri ja molemmat, seka Rachel etta mina, pidamme kovasti isoista, parisangyllisista huoneistamme. Molemmilla on omat kylpyhuoneet ja isot ikkunat. Rachelin parvekkeelle mennaan hanen huoneestaan, omani sijaitsee huoneeni vieressa. Siella kuivuu katevasti joogavaatteet, jotka puhdistuvat amparissa aamu"suihkun" yhteydessa (suihkustani puuttuu suihkuletku-ja paa, joten kaytan hana-kuuppataktiikkaa). Huone, sahko ja lammin vesi kuukaudeksi kustantavat minulle 6000 rupiaa (noin sata euroa). Perheemme vaikuttaa iloiselta ja ystavalliselta, vaikkakaan emme heita paljon tapaa. Perheen aidin antamassa kayntikortissa lukee "Bhagavathy Security Bureau, Service: Security, Investigation, Labour contract, Detective, House & Apartment Service", olemme siis turvassa.

En ole viela tavannut Gurujia. Sen sijaan Sharath on pitanyt hyvaa huolta ohjastamisestani. Olin ajatellut etukateen tekevani paljon lyhyemman harjoituksen taalla Mysoressa kuin yleensa, silla en ole harjoitellut kovinkaan paljon viimeaikoina. Shalalle paastyani Sharath heti ravisteli egoani ennenkuin olin edes astunut shalan sisapuolelle. Jokaiselle oppilaalle annetaan aloitusaika. Tuona aikana omaa vuoroa odotetaan eteisessa ja Sharathin ja Sarasvatin kutsuessa ihmisia sisalla sita mukaa kuin aiempia lopettaa. Olin eilen aamuisessa jannityksessani hieman liian hatainen.
Jostain syysta nimeni oli instituutin listoissa kahteen kertaan ja Sharath sanoi, etta nyt voin kutsua myos toisen inkarnaationi harjoittelemaan samanaikaisesti. Kirjallinen ilmoittautuminen tulee olla shalalla vahintaan 60 paivaa ennen harjoittelun aloittamista, tai muuten ei voi osallistua. Talla hetkella instituutilla harjoittelee paivittain noin 150 oppilasta. Oppilasmaarsta huolimatta Sharath muistaa nimeni ja kun yritan lintsata (ja olen viela varmistavinani ettei kukaan nae) marichyasana d:ssa, jo kuulen nimeni ja kysymyksen: Heidi! Left side? Ja sitten naytan puolta senttia sormieni valissa ja Sharath pyytaa odottamaan. Kaiken kukkaraksi han pyysi minua tekemaan tanaan yhden asanan eteenpain..
Vaikka en pysty kunnolla kumartumaan saati kavelemaan, pidan Sharatin tyylista. Han on tiukka, mutta samaan aikaan hanesta huokuu valtavasti lempeytta. Pienen ison egoni taytyy nyt vaan antaa olla ja antaa minunkin olla itselleni lempea, mutta tiukka.

Koko internetkahvila haisee ja haju taitaa olla lahtoisin minusta. Kavimme tyttojen kanssa keskustassa suurella marketilla ja asiansatunteva poika esitteli meille erilaisia oljya ("Orange it's good when with boys. You put it in to your neck and they will stay there."). Keskustassa riitti porukkaa ja sahlinkia, mutta oma fiilis pysyi silti tyynena. Hommasimme Rachelin kanssa kaiuttimet mp3 soittimiimme parilla sadalla rupialla. Annenlaatu ei ole ehka parasta luokkaa, mutta ainakaan ei tarvitse enaa kulkea kuulokkeet paassa vessaan. Kamppikseni haluaa kuulla suomalaista musiikkia, joten huomenna Leevi and the leevingsia ja PMMP:ta soimaan.

Odotan vahvistusta kahdesta paikasta. Ilmoittauduin viime viikolla tammikuun kahdeksi ensimmaiseksi viikoksi Rolfin ja Marcin oppiin Goalle ja jouluviikoksi Linon kurssille Kovalamille. Lisaa joogaa, vahemman rahaa tuhlattavaksi.

Viela viimeinen pala kakkua

Mysore, Karnataka

Taalla sita sitten ollaan! Saavuin Mysoreen aamupaivalla, vasyneena mutta onnellisena.

Annin kanssa kaytimme (talla eraa) viimeisen yhteisen matkapaivamme syomella palan kakkua puoliksi (kahteen kertaan) ja juomalla lajapain shakeja ja muita juomia kuten chai:ta ja lime soodaa. Harvan ihmisen kanssa on helppoa matkustaa, Annin kanssa on. Kiitos kaunis taas sisko-kullalle pehmentavasta Intiaan laskeutumisesta!
Illan vietin suuremmaksi osaksi Aadin kanssa hanen kaupassaan kuunnellen millaista on olla intialainen, muslimi ja viisihenkisen perheen ainoa mies (24- vuotiaana). En nahnyt uutta James Bondia, silla Frank jatti saapumatta sovittuun tapaamiseemme. Seuraavan paivana han kertoi ystaviensa pakottaneen hanet mukaansa bileisiin kolmen tyton kanssa (ja etta han olisi niin paljon mieluummin viettanyt aikaansa minun kanssa. Loistavia puhujia nama intialaiset nuorukaiset). Aadilta opin, etta Kashmirissa itsensa huivilla peittavia naisia kutsutaan "bad girls"- nimella, silla kashmirilaisten miesten mielesta nama naiset yrittavat huijata heita salaamalla ulkonakonsa.. Illalisen soin Ferrarikuskimme, Babun, kanssa hanen ystaviensa ravintolassa. Juuri ennen poistumista kyseisesta paikasta alaluomen paukama puhkesi ja sielta sita viimeinkin tuli- mataa!

Eilen aamulla pidin aurinkolaseja tiukasti paassani, koska olin vakuuttunut silmanymparysteni turvonneen entisestaan (ja itkinkin vahan, kun kuulin, ettei laakari ole tavattavissa sunnuntaiaamuisin) kunnes menin moikkaamaan Aadia ja han kertoi silmien nayttavan paljon paremmalta kuin aiemmin. Han ei tainnut valehdella, silla nyt turvotus on laskenut lahes taysin. Kuulin lisaa muslimitarinoita ja kavin ilkkumassa krapulaapoteville Frankille ja internetpaikanpitajalle. Ensimmaista kertaa elamassani en hataillyt juna-asemalle lahdon kanssa ja paasin sinne juuri junan saapuessa laiturille. Matkaseurani oli hyvin lansimaalaista: kaksikymmenta vuotta Australiassa asunut ja paljon maailmaa kiertanyt hollantilaispariskunta seka juuri ylisopistosta draamaa ja englanninkieltaopiskellut brittitytto. Kavimme mielenkiintoisia reiki, jooga (ja niiden hinnat), avioliitto ja Intiakeskusteluja. Vahan ennen nukkumaanmenoa saimme kuuden hengen loossiimme myos intialaisperheen (kuusi sankya, nelja lansimaalaista ja varmaaankin 6 intialaista). Siina sitten istuttiin vieri vieressa kunnes jotenkin jokainen lopulta loysi jostain itselleen paikan ja paivisin istumapaikkana kaytetty, minun lipussani nukkumapaikaksi merkattu paikka tyhjeni. Kaarin itseni erinaisiin huveihin ja vedin vyon kirealle. Aluksi hieman arvelutti kayda nukkumaan 40 000 rupiaa housuissaan, mutta kaannyin hyvin pian nukkumisen puolelle nukkumatin ripoteltua unihiekkaa silmiini, junan tasaisen jyskytyksen kuuluessa taustalla.
Vahan ennen viitta aamulla saavuin Bangaloreen. Kuudesta kymmeneen sainkin istua noin kymmenen intialaisen ymparoimana, yhdesta elamani pahimmista piinapenkeista. Kaksi elefantti-insinooria (??!!..) tenttasivat minua ensin Suomesta (maastosta, palkkatasosta, taloustilanteesta, suhteesta Venajaan..) josta he siirtyivat pikkuhiljaa naimattomuuteeni ja valeihini perheeni kanssa. Lopulta sanoin heille suoraan etten ole ajatellut koskaan menna naimisiin ja he olivat aivan tyrmistyneita kuinka moraalitonta on jattaa tayttamatta tehtavansa maapallolla (perustaa perhe). Minulla on heidan mielstaan todella huonot valit perheeseeni, koska en ole heihin yhteydessa joka paiva.

Nyt ei tarvitse enaa huolehtia rahasta, silla kavin pari tuntia sitten rekisteroitymassa Shri K. Pattabhi jois Ashtanga yoga instituten oppilaaksi seuraaviksi 30 paivaksi. Lisaksi maksoin kuukauden asumiseni kotimajoituksessa intialaisen perheen luona. Minun lisakseni saman perheen luona majoittuu kanadalainen Rachel, joka saapui myos tanaan ja jakaa jannitykseni tulevista koitoksista. Sharatin haastateltavana ollessamme tutustuimme myos unkarilaiseen Annaan ja kavimme kaikke kolme tyttoa juhlimassa tulevaa joogan harjoittelu kuukauttamme paikallisessa ravintolassa joumalla thumbs up:it (intialainen cocis).
Olo on rauhallinen ja tyytyvainen.

ChikkenbiryaniVezzbiriyani

Cochin, Kerala

Radanvarressa on kaikenvarisia vaatekappaleita kuivumassa. Kaytavan toisesta paasta alkaa kuulua moroalla kurrkuaanella chaichaiCHAICHAIchaichai, ilman taukoja. Toisesta paasta vaunua lahestyy vahintaan yhta moroa aani huutaen vezzbiriyanivezzbiriyaniVEZZBIRIYANIchikkenbiriyanichikkenbiriyani.. Seuraavana onkin jo myynnissa cashewpahkinoita, turisteille turistihinnoilla ja paikallisille omillaan. Jos katsot jalkatilaan, saatat nahda kaden ja hieman alemmaksia kummarruttuasi pojan jolle kasi kuuluu. Han on juuri pyyhkinyt loossin jalkatilan paidallaan. Kaytavalla kulkee myos kaunis nuori nainen soitti kastanjetin tyyppista soitinta ja lauloi, pikkusiskon kulkiessa perassa ja keratessa kolikoita pieniin katosiinsa.
Junamatkustamisessa riittaa tunnelmaa. Rakastan kiskojen kolinaa (Suomessakin vanhat pikajunat ovat paljon parempia kuin uudet intercityt tai pendolinot) ja sain Varkala-Ernakulam (Cochin) matkalla otettua pienet paivatorkut ruskeaksi varjaytynyt (entinen keltainen) Fjalraveni (reppu) tyynyna.

Nyt on hieman tyhja olo. Varkala, meren ylla parvina leijailevine kotkineen, hiekkarantoineen, caramel latteineen ja ahmedeineen, jhoneineen, Kiraneineen, Greeseineen seka suuri silmaisine musiikkikauppianeen on jaanyt taa. Anni lahtee viiden ja pulen tunnin paasta kohti Goaa ja mina jaan viela vuorokaudeksi tanne Fort Kochiin valitilailemaan. Onneksi taalta loytyy kaverimme Aadi ja Frank, josta jalkimmaista emme ole tosin viela loytaneet.
Jos en keksi muuta tekemista, niin etsin tieni laakariin, silla vasen alaluomi turpoaa entisestaan laakkeista huolimatta. Luulen turpoamisen johtuvan siita, etta mata alkaa olla valmiina tulemaan ulos. Odotan sita hetkella innolla (mataa! mataa!)!

Horoskooppi

Cochin, Kerala

November 16, 2008 (aika outoa, kun nyt on vasta 14 paiva)
The week
journalism with human touch- lehdessa oli seuraavaa mielenkiintoista informaatiota:

Forecast by K.K. Vamanan Nampoothiri
Leo
Your adamant nature might get you into serious trouble this week. Be good to all the women you know especially senior citizens, as they will be your lucky charms. Investing in amusement parks, music or the jewellery industry will be beneficial. Those involved in legal cases will come out clean. Interior designers and artist can hope to make some money. You will find trustworthy friends this week.

Laakarin maarayksesta

Varkala beach, Kerala

Aamulla heratessani vasen silmanymparykseni oli entista enemman turvoksissa, joten paatin kayda nayttamassa sita laakarille. Olimme muutenkin matkalla kaupunkiin hoitamaan asioita.
Otimme riksan rautatieasemalle, jossa ostimme ensin yhdesta paikasta liput huomiselle matkalle (Varkala-Ernakulam) ja rakennuksen toisesta paasta saimme hommattua liput viikonlopulle. Anni lahtee lauantaina Goan kautta Kathmanduun ja mina sunnuntai iltana Bangaloren kautta kohti Mysorea ja Gurujin shalaa. Suomessa VR mainostaa rautatiehenkilokunnan olevan asiakkaita varten, taalla se tuntuu olevan toisinpain. Ensin piti jonottaa ja kysya loytyisiko junasta millaan yhtaan paikkaa ja sen jalkeen menna sivuun tayttamaan junalipun ostoon tarvittava kaavake, missa kysytaan muunmuassa junan numeroa, lahto-ja maaraasemaa, matkustajan nimea, osoitetta ja allekirjoitusta. Sitten taas takaisin jonoon ja paa pystyyn. Mikali haluaa paasta joskus tiskille taytyy olla valmiina, silla pitkasta jonosta huolimatta myos sivulta tulijoita riittaa (lisaksi miehet nayttavat kuvittelevan, etta naiset jonottavat huvikseen- eivat paastakseen ostamaan lippuja).
Seraavaksi menimme Varkalan silmaklinikalle. Paasin suorilta laakarin vastaanotolle ja ollessani tarkastettavana tavalla ja toisella, ajattelin kauhuissani kuinka paljon tama tuleekaan maksemaan ja miten paljon vaivaa syntyy vakuutusyhtiolle tehtavasta selvityksesta. Noin kymmenen minuuttia kestavan tutkimuksen jalkeen sain "reseptin" (lehtion sivun, jonka ylareunassa lukee klinikan nimi ja laakarin epaselvalla kasialalla kirjoittamat laakkeiden nimet ja paivittaiset annokset. Ripsien juuret ovat tulehtuneet parista paikasta, molemmissa silmissa. Laakitykseksi sain kolmen paivan antibioottikuurin, sarkylaakkeita ja silmavoidetta seka suosituksen ostaa aurinkolasit suojaamaan polylta ja auringolta.
Menin maksamaan kayntiani sisaantuloaulaan enka ollut uskoa korviani, kun siella tyoskenteleva nainen sanoi hinnan olevan 50 rupiaa (noin 80 centtia). Siina vasta vakuutusyhtiolle korvattavaa!
Kaynnin todellinen hinta selvisi vasta seuraavan oven auettua, silla klinikan yhteydessa oli optikko ja silmalasien lisaksi monta vitriinia taynna aurinkolaseja. Ajattelin kokeilla muutamia pareja ihan myyjien mieliksi, mutta tietenkin paadyin ostamaan lasit. Koyhdyin 900 rupiaa (vahan yli 13 euroa), mutta Anni sanoi, etta naytan lasit paassa ihan leffatahdelta (kuten ryhma intialaisia koulutyttoja sanoi minulle aiemmin viikolla kavellessani naamapunaisena ja hiesta markana laheisen parkkipaikan lapi: "You look like a Hollywood actress..). Ei siina tietenkaan mitaa vikaa ole jos nayttaa Angelina Jolielta. Eika laakarin maaraysta tule jattaa huomioimatta.

En ole saanut edelleenkaan nukuttua kunnolla (enka enaa kayta rahaa tupakkaan!), joten sallin itselleni viela toisen hieronnan. Talla kertaa menin ihan kunnon ayrveda-laakarille (opiskellut 5,5 vuotta) ja se kannatti. Kuulostaa suomalaiseen korvaan ensikuulemalla omituiselta (minusta ainakin kuulosti), mutta hieroja pyysi minut riisumaan kaikki vaatteet pois, alushousuja myoten. Aluksi olin hieman hamillani alastomuudesta, mutta hyvin pian unohdin kokonaan olevani ilman rihman kiertamaa. Hierojattarella oli todella lampimat ja rentouttavat kadet ja pikkuhiljaa vaivuin muihin maailmoihin. Oljya on edelleen kaikkialla, vaikka kavin suihkussa ja iho iloitsee! Olo on ihmeellisen energinen.

Valokuvia

..loytyy osoitteesta http://www.flickr.com/photos/heidi-maria/.

Lempivari ja onnennumero

Varjaamaton muistinkirjan kansi on saanut ylleen aurinkorasvakerroksen ja vahan lilaa laukkukankaasta. Kirja sisaltaa jo nyt niin monia pikku muistisanoja ja lausahduksia etten tieda mista aloittaa..

Muutama paiva sitten ruotsalais-suomalais(israelilainen) poppoomme sai vahvistusta toisesta ruotsalaisesta, Matiaksesta. Voi sita naurun ja pilailun maaraa! Jokailtainen israelilainen illalisvahvistuksemme Ruth (RRRooth)ei tainnut aina pysya ihan karryilla skandinaavihuumorissa, mutta kavi urheasti kanssamme joka ilta syomassa (joskin jatti paivariennot valiin).
Muutama paiva sitten tallustimme suomi-ruotsijoukkueellamme rantaa pitkin seuraavaan kaupunkiin. Ohitimme ensin kauppoja, sitten guesthouseja, kylan (jonka savuisessa puumajakioskikahvilassa kavimme chailla ja rasvassa uitetulla banaanilla), kalastajia puhdistamassa verkkojaan, kioskin kallion laella, lisaa kalastajia ja poikia verkkoineen. Kavelimme valkealla, pehmealla hiekalla aaltojen hakatessa lahkeisiimme niin etta alibabahousujen (Intiankavijareppureissarin perusasuste) paino kasvoi kiloihin. Rantahiekka oli mukavan viileaa, mutta aallot kastelivat. Ylempana rannalla auringon polttama hiekka viilteli jalkapohjia, mutta rakot eivat antaneet lupaa pistaa sandaaleja jalkaan (tiedan, etta paljainjaloin kavelysta voi saada matoja, mutta tulehtuneet rakot eivat houkuttele yhtaan enempaa).
Ruotsalaiset "ystavamme" esittivat niin hyvaa kaveria, mutta yrittivat heti tilaisuuden tullen myyda meidat kotiorjiksi 15-vuotiaille kalastajapojille (jotka eivat kuitenkaan huolineet kahta valkoihoista tatia).
Perilla soimme kaupungin ainoassa ravintolassa hiekkaisin kasin thalia ja chapatia. Neljan hengen setti maksoi ruhtinaalliset 80 rupiaa (alle puolitoista euroa). Alkumatkasta vatsallani oli ongelmia sopeutua kaikkeen tahan vehnan syomiseen (rukoilin sita laskemaan jotain ulos, koska turposin kuin pallo), mutta nyt tamakin asia on normalisoitunut ja omaan taas aasianmatkaajan vatsan (joka aterian jalkeen on pidettava huoli, etta vessa loytyy lahelta).

Oletko koskaan kuullut treffeista puoli seitsemalta aamulla? En minakaan ennen maanantaiaamua. Tallaiset aamutreffit sovitaan esimerkiksi silloin, kun vahintaan toinen osapuoli on intialainen ja tassa tapauksessa myos muslimi eika siita haluta hiiskahtaa isoveljelle.
Jhon on kotoisin Kashmirista (Pohjois-Intiasta). Han tyoskentelee isoveljensa ja serkkunsa kanssa perheen viidessa jalokivikaupassa, joita heilla on ainakin taalla Varkalassa seka Kovalamilla. Varkalasta on muuten vaikeaa loytaa syntyperaisia paikallisia, silla suurin osa on vaesta tulee tanne turismin perassa turistikauden ajaksi (noin 6-8 kuukaudeksi vuodessa). Kashmirista valmistetaan paljon myytyvaa, mutta siella turismi on vahaista epavakaan tilanteen vuoksi.
Kavelimme Jhonin kanssa rannalla ja istuimme kivilla keskustelemassa aitiemme ja isiemme nimista, lempivareistamme ja onnennumeroistamme. Jhon myos kysyi kuinka paljon mina mahdan painaa. Pelle ja Matias pistivat talta pohjalta iskurepliikkinsa uusiksi. Uusi jarjestys meni jokseenkin seuraavasti:
"Hi, what is your good name?"
"Where are you from?"
"Are you married?"
"What is your favourite colour?"
"What is your lucky number?"
"How much do you weight?"
Seuraavana aamuna keskustelimme avioliitosta ja kerroin etten ole ajatellut menna koskaan naimisiin. Jhon ihmetteli suuresti eivatko aitini ja isani halua minun menevan naimisiin?! Tiedan, kylla ne haluavat, mutta minkas voivat..
Taalla asiat on edelleen niin kovin toisin. Monelle intialaiselle se on itsestaanselvyys, etta aiti ja isa etsivat hanelle puolison (tahan tarkoitukseen kaytetaan nykyaan lehti-ilmoituksia ja asiaanomistuneita internetsivustoja, esim. www.m4marry.com.). Eilen keskustelin 25-vuotiaan neljan lapsen aidin kanssa, joka on ollut seitseman vuotta naimisissa.
Suomessa treffeilla asettelen sanani tarkasti etten vahingossaan sano mitaan typeraa. Taalla mietin minka laulun laulaisin toisen pyynnosta. Vuoroin kummallekin osapuolille oudoista keskustelunaiheista huolimatta nauru raikasi ja aamuinen Varkala naytti kauniilta.

Lisaa jalokivikauppiaita

Varkala beach, Kerala

"Naen sen omastakin elamastani varsin selkeasti, miten onnettomat jaksoni ovat tuottaneet karsimysta tai ahdistusta tai (vahintaankin) vaivaantuneisuutta ymparillani olleille ihmisille. Taten se etta ponnistelee ollakseen tyytyvainen elamaansa, ei ole ainoastaan hyvaksi ihmiselle itselleen, vaan myos huomaavaista muuta maailmaa kohtaan. Kun hankkiutuu eroon murheistaan, on poissa toisten tielta. Ei ole enaa este sen enempaa itselleen kuin muillekaan. Vasta sitten on vapaa palvelemaan muita ja nauttimaan muiden ihmisten laheisyydesta."
(Elizabeth Gilbert: Omaa tieta etsimassa Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Tama kirja tarttui mukaani Helsinki-Vantaan lentokentalta ja suosittelen sita lampimasti, mikali tunnet kaipuuta olla enemman yhteydessa seka itseesi etta Jumalaan.)

Kilometrien kavely rantaa pitkin. Maasto vaihtelee valkoisesta rantahietikosta punaiseen kallioon. Aallot lyovat kohahtaen suuria kivia vasten ja vaahto leviaa pitkin kivikkoa. Hiukset takkuuntuvat tuulessa.
Nautimme sunnuntai paivastamme Suomi- Ruotsi- joukkueella. Uusi ruotsalainen ystavamme Pelle on mainio heppu. Kinastelemme koko ajan kotomaidemme paremmuudesta leikkimielisesti emmeka viela kolmenkaan paivan tuttavuuden jalkeen tieda onko han homo, silla valilla han puhuu ex- vaimostaan ja valilla nykyisesta partneristaan termilla "he"... Ruotsalaiset onkin ehka ihan ookoo.
Kasieni iho on kuin vauvan ihoa (yleensa Suomessa se on kuin hiekkapaperia) ja niin uskallauduin ottamaan vasempaan kammeneeni elamani ensimmaisen hennatatuoinnin. Yritin myos varjayttaa hiusteni tyvikasvun tummanruskeaksi.
Kauneushoitola sijaitsi rahjaisessa majassa, eika sinne tullut vetta, joten paasin pesemaan hiusvarin itse hotellille. Tyvi ei varjaantynyt ruskeaksi vaan vaaleanoranssiksi. Hoitolaa piti ihana nainen, joka pyyhki olkapaalleni tippunutta hiusvaria kirkkaanvihreaan, kiiltavaan sariinsa ( sari on intilaisten naisten asuste, yhdesta todella isosta kankaasta tehtava mekko). Sain naiselta lahjaksi pitkat riippuvat korvakorut, joissa on molemmissa yksi iso valkoinen muovipallo ja noin kymmenen pienta. Ei auttanut vaikka yritin hanelle kauniisti selittaa, etta ne eivat ehka ole ihan minun tyyliani.

Jostain syysta intialaiset miehet pitavat minusta (en vedonnut samalla tavalla kaakkois-aasialaisiin miehiin). Toinen puoleni nauttii huomiosta, toinen toivoo, etta saisin olla rauhassa.
Ja sitten on viela nama jalokivikauppiaat.. Yksi lahettaa kahden paivan tuttavuuden jalkeen sahkopostia, etta ikavoi minua (ostin hanelta laukun ja kahdet korvakorut- han tarjosi minulle kupillisen masala chai:ta [teeta]) ja toinen pyytaa kauppaansa ja sanoo, ettei saa minua mielestaan ja pyytaa kanssaan ulos. Han antoi minulle huomiseen saakka aikaa punnita tarjoustaan. Paska, kun nama intialaiset jalokivikauppiaat on kaiken kukkuraksi ihan jumalattoman sopoja (aivan toisin kuin luulin).

Kaverini Harakka

Varkala beach, Kerala

Hiukset on liimattu kiinni paanahkaan oljylla ja ylapuolella huutaa tuuletin. Tuulettimesta lahtevaa aanta voi verrata traktorin moottoriin.

Paatin tasaista hurinaa, vedenliplatusta ja vain kaksi torvensoittoa kahdeksan tunnin aikana, olimme eilen taivaassa. Otimme Alleppeysta turistilaivakyydin Kollamiin. Yleensa yritamme kartella kaikkea turistijuttua (huomaan tassa pienen ristiriitan, silla olemmehan itsekin turisteja..!), koska niissa ei usein nae yhta paljon paikallista elamaa kuin paikallisten kanssa matkustettaessa. Lisaksi paikallisten kyydit maksavat vain murto-osan (lue: sadasosan) turistikyydeista. Talla kertaa siis kuitenkin kannatti myontaa suosiolla olevansa turisti.
Alleppey- Kollam on kuuluisaa bacwaters-aluetta (kertokaa, ihmeessa jos tiedatte mita termi backwaters on suomeksi!), taynna kanaaleja seka jokia, vehreytta, pienia kylia ja vetta. Aamupaivalla naimme jokien varsilla naisia pesemassa pyykkia, hakaten vaatekappaleita rajusti jotain vasten (emme oikein ymmarra miten pyykista tulee hakkaamalla puhtaampaa kuin hankaamalla..), kylalaisia toissaan, lapsia leikkimassa, miehia polttelemassa tupakkaa (jota ei saa Intiassa uuden tupakkalain nojalla enaa polttaa muualla kuin yksityisissa tiloissa, esimerkiksi omalla pihalla. Taalla ei ole laillista polttaa edes kadulla.) ja paljon muuta. Illalla isompien lasten paastya koulusta, tayttyivat joenvarret kattaan heiluttavista lapsista huutamassa: "TATAA" (heihei) ja "give me a pen, please" (Anna minulle kyna, kiitos)!
Minun heittotaidoillani olisi kynat oleet joenpohjassa, mista innokkaat pikku sukeltajat olisivat niita hakeneet. Hieman liian vaarallista.
Kanssamme samassa "osastossa" matkusti suuri intialaisperhe, jonka nuorin jasen oli yhden vuoden ja yhden kuukauden ikainen poika. Juttelimme pojan Kalkutassa laakarina toimivan isoisan kanssa ja yht'akkia lapsi istui sylissani. Poika puhui minulle kansainvalista attitutti-kielta ja mina osallistuin keskusteluun suomeksi. Molempia nauratti ja hymyilytti kovasti.
Pikkuhiljaa auringon laskiessa nakyma muuttui vaalean liialaksi ja sumentui. Ohitimme kymmenia kiinalaisia kalastusverkkoja ja monia veneita. Usein hermostun istumisesta, mutta eilen tunsin viela kahdeksan tunnin jalkeenkin, etta olisin voinut edelleen istua tuossa veneessa ja kuunnella hiljaisuutta seka tuntea lasnaoloa.
Kollamista Varkalaan matkasimme taksilla israelaisen tyton ja ruotsalaisen seka saksalaisen pojan kanssa. Taksimme kuljettaja oli vanha intialaismies, jolla oli valtava hymy ja taksin etuikkunassa roikkuva kotka. Valilla tuntui, etta meidan olisi pitanyt menna tyontamaan autoa, silla melkein jokaisessa pikku nyppylassa kuskin taytyi peruuttaa hiukan ottaakseen lisaa vauhtia.. (Ehka ei pitaisi ostaa enaa lisaa tavaraa rinkkaan..).

Varkala on upea paikka huolimatta turistien maarasta. Meri pauhaa kallioden alla, vaalen hiekkarannan takana, valtavina vaahtopaisina aaltoina.
Tanaan on hemmottelupaiva (launtai luulisin?), joten kavin asken kokovartalohieronnasssa ja kasvohoidossa. Koko paketti kesti puolitoista tuntia ja hintaa sille tuli noin 13 euroa.

Taallakin on kaverini Harakka. Tai aika montakin.

Vahaks vajaa verho

Alappuzha, Kerala

VUH-VUH-VUH-YHYHYY (yoksi ulosheitetyt koirat haukkuu, ulisee ja itkee)
tsirp-tsirp-tsirp (ne kaunis aaniset linnut)
KRAAK-KRAAK-KRAAK (varikset kovaa ja nuotinvieresta)
palapalapalapalapala (rukouslaulua moskeijasta joka kuulostaa olevan olevan seinan takana.
ja aina valiin TOOT, TOOT, TOOOOOOOT (kadulta)!
Tassa otteita rauhalliseksi ja hiljaiseksi mainostetun majoituspaikkamme Jonsson's nest:in aanimaailmoista.

En muista koska viimeksi olen nukkunut yli nelja tuntia putkeen. Siita taytyy olla muutamia viikkoja. Suomessa en saanut nukuttua matkajannityksen vuoksi ja nyt luulen kaikkien valvottujen tuntien ja toinen toistaan absurdimpien unien olevan entisen ystavani tupakan epatoivoisia yrityksia saada ystavyyteni takaisin. Ei tule onnistumaan (uusin ylin ystavani ovat keuhkoni).

Eilen aamulla nousimme vuoren huipulle, olimme 2400 metrin korkeudessa! En pysty sanoin kuvailemaan miten hyva ja rauhaisa olo vuorenrinteella (ja laella) oli. Olen varmasti asunut jossain entisista elamistani vuorilla, niin kotoiseksi ja turvalliseksi olo niiden laheisyydessa muuttuu. Korkeissa paikoissa koen, etta saan olla pieni ja luopua yrittamasta olla jotain muuta mita kuitenkaan ole. Vuorten massiivisuus saa ymmartamaan, etta vaikka kuinka yrittaisin olla tehokas, nahda kaiken, tietaa kaiken, osata sen ja taman, maailmankaikkeus on ja muuttuu ilman minun yrityksianikin. Sen sijaan voin keskittya olemaan se mika millakin hetkella olen ja paastamaan irti itselleni asettelemista maaritelmista, joita jatkuvasti asetan: sosiaalinen, hiljainen, tarvitsee omaa tilaa, kuuntelija, puhuu koko ajan, tyttoystava, sinkku, tytar, ystava, kaunis, ruma, lihava, joogi, suvaitsevainen, kiltti, ilkea.. Maaritelmien lista on loputon.). Itseni jatkua maaritteleminen ja maaritelmien kautta elaminen ajaa minut usein suuriin sisaisiin ristiriitoihin ja pahaan oloon. Valilla olen kiltti ja valilla teen asioita, jotka eivat mahdu maarittelemani kiltteyden sisalle. Sen jalkeen alan syytella itseani ja se ketju on usein pitka ja tuskallinen ja turha.

"Vegetarian, Non vegetarian, Chinese, Rooms", nain lupasi varikas kyltti, jonka nain bussin avoimesta ikkunasta.
Kiirehdimme heti vaellukselta palattuamme hakemaan rinkkamme hotellilta ja menimme bussiasemalle. Emme ehtineet syoda aamupalaa, joten sita tuli popsittua pahkinaa jos toisenlaista pomppivassa bussissa. Eturivin paikkoja en suosittele kenellekaan kahdesta syysta: paikallaan pysyminen mahdotonta liian ison jalkatilan vuoksi ja edessa avautuu turhan suuri nakyma intialaiseen liikenteeseen. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun jouduin nostamaan kadet silmieni eteen suojaksi ravakan bussikuskimme yrittaessa ohittaa kapealla tiella jokaikisen eteentulevan ajoneuvon huolimatta vastaantulevan kaistan liikenteesta. Ajoimme myos kahden kuorma-auton ohi joiden lavalle oli pakattu elavat norsut.

Iltaiset rupattelutuokiot jatkuvat. Parina viimepaivana olemme puhuneet lapsuudesta, muunmuassa miten silloin kutsuttiin sellaisia joista ei oikein pidetty ("vahaks se on vajaa.") ja synttarikesteilla tehdyista sekotuksista (joihin hurjimmassa tapauksessa laitettiin kolmeakin eri limpparia).

Tanaan ollaan taalla Aleppyssa ihan koko paiva. Molemmista tuntuu, etta olemme levon tarpeessa. Huomenna aamupaivalla otamme lautan Kollamiin ja siita bussin Varkalaan (minun ja Annin kesken Varakana).

Sammaloituneet vuoret

Munnar, Kerala

Olemme edelleen vuorien, joen ja vehreyden ymparoimassa Munnarissa.
Rakastan vuoriston viileytta, vaikka olenkin varustautunut siihen huonosti. Eilen illalla kaivoin rinkasta kaikki mahdolliset lampimat vaatekappaleet; jalkaan sujautin sukat ja joogahousut (ovat lahinna yohousuja), t-paidan lisaksi laitoin paalle pitkahihaisen. Sen jalkeen menin silkkimakuupussiin, jonka paalle kiedoin hotellin lakanan ja viltin. Anni raukka joutui tekemaan peiton villahuivistaan, silla huoneemme parisangyssa oli vain yksi viltti- jonka mina kohteliaasti vein.
Huoneemme on kallis, mutta siisti ja ,kuten jo eilen taisin mainita, siella on lammin suihku. Meilla on myos teevee, mista voimme huudattaa uusinta intilaista poppia ja katsella toinen toistaan parempia musiikkivideoita (ihan tosi).

Taalla Munnarissa kay paljon turisteja, mutta ymmartaakseni suurimmalta osin kotimaanmatkailijoita. Loysimme eilen intialaisen kasvisravintolan, jossa olen nyt syonyt kolme kertaa (illallinen, aamupala, lounas), elamani parasta intilaista. Asken soimme thalia ja siina oli varmastikin ainakia kymmenta erilaista kastiketta pienissa kupeissa suurella lautasella. Lisaksi oli tientenkin chapatia ja riisia. Nam.

Aamulla meita odotti hotellin edustalla autoriksa, joka vei meidat tutustumaan paikallisiin nahtavyyksiin. Ajelimme reilut 30 kilometria aina Tamil Nadun osavaltion rajalle saakka (ja muutaman sata metria rajan yli katsomaan siella vuorien ylle laskeutuneita pilvia ja kuuntelemaan hiljaisuutta). Kavimme melkein kaksi kilometria merenpinnan ylapuolella (1950 m). Vaikka nousu ei kuulosta hurjalta, sen tunsi luissa ja ytimissa. Aurinko paistoi korkealta taivaalta, mutta sen lampo ei riittanyt riksan sisaan saakka. Lisaksi kapealla vuoristotiella ohittelevat bussit ja rekat saivat vahan valia suomityton polvet tarisemaan. Etenkin alaspain tultaessa, jolloin vasemmanpuoleisessa liikenteessa kulkuneuvo ajaa rinteen reunan puolella ja nailla tienreunoilla ei ole tipuksesta huolimatta aidoista tietoakaan.
Naimme teeplantaaseja toisensa jalkeen. Kuten Anni asian ilmaisi: "Nayttaa kuin vuoret olisivat sammaloituneet". Tee pensaat on leikattu noin puolimetria korkeiksi ja ne muodostavat vuoren rinteille monta eri vihrean savya sisaltavan peitteen. Teepensaan oksan ylimmista lehdista tehdaan vihreaa ja valkoista teeta, alemmista mustaa. Munnarin alueella on 38 plantaasia, joilla tyoskentelee yli 11 000 ihmista. Naimme plantaaseilla enimmakseen naisia. Teepensas tuottaa uusia lehtia kuukauden valein, jos ne poimitaan kasin ja viidenkymmenen paivan valein mikali ne leikataan saksilla, joten tyo on tarkkuutta vaativaa, rankkaa ja vasyttavaa paahtavassa auringonpaisteessa. Tyontekijat asuvat perheineen plantaasien lahistolle syntyneissa kylissa. Riksakuljettajaoppaamme kertoi, etta hanen vaimonsa tyoskentelee taysipaivaisena teenpoimijana ja han itse keraa teenlehtia kolme kuukautta vuodesta (sadekauden ajan).
Retkemme huipentui paluumatkalla. Yht'akkia kuljettajamme pysaytti menopelimme ja hyppasi autosta huutaen: "There are elephants". Kiisimme juoksujalkaa alas heinaista rinnetta (ja taytyy myontaa, etta jopa siina kiiressa mieleni ylitti kaarmeen kuva) ja siella ne sopolaiset olivat. Edessamme oli kolme villinorsua kyljet vesipisaroista kiiltaen. Pikkukaverukset olivat olleet viereisessa tekojarvessa paivauinnilla. Saimme muutaman kuvan, joskin pian olimmekin jo taas juoksemaas, talla kertaa vuorenrinnetta ylos, silla norsut jatkoivat kulkuaan meidan suuntaamme aikamoisten aanimerkkien kera.
Saimme oppaaltamme myos pienen biologiantunnin Intialaisesta kasvillisuudesta. Han haki meille tienvieresta eukalyptyspuun ja sitruunaruohon oksat, naytti kardemummapensaan (siemenet tulevat vasta joulukuussa) ja kahvipuun, josta kasvoi vihreita palleroita, jotka kerataan punaiseksi muutettuaan, avataan ja otetaan talteen kahvin siemenet.

Aamulla on heratys 05.15 suuntanamme vuoret ja auringonnousu.

She looks like my girlfriend

Munnar (1450m), Kerala

Olen nahnyt noin kolmekymmentanelja lehmaa. Jos ollaan rehellisia, niin sekosin laskuista bussimatkalla. Viela aamulla kolmen vuorokauden lehmasaldo (Intiassa!) oli ainoastaan viisi, mutta matkalla kaikki sekosi ja kuuluisia pyhia elaimia oli tienvarret pullollaan. Teki mieli pistaa silmat kiinni ja luopua vuoristomaisemienkin katselusta ettei tarvitse jatkaa laskemista. Yritin kuitenkin.

Kochinissa riitti glamouria (kuten Johanna Tukiaisen elamassa, katso uusin Image). Sain treffikutsut perati kahdelta jalokivikauppiaalta, joista toinen oli mukana seuraavassa keskustelussa:
Jalokivikauppias: "Are you from Israel?"
Francis: "Heidi looks egyptian."
Jalokivikauppias: " She looks like my girlfriend."
Lisaksi soimmekaupungin parhaissa ravintoloissa vaatesuunnittelija Francisin kanssa (joka halusi istua aivan kyljessa kiinni) ja ajelimme ympari Fort Kochia Babun taydellisesti ilmastoidulla keltaisella Ferrarilla.

Antaakseni hieman taustatieoja glamourista voin kertoa, etta kauppiaat lupasivat vieda minut syomaan, koska kerroin heille etten voi ostaa kaikkia naita koruja, koska minulla ei ole pian rahaa ostaa ruokaa (paivabudjetti on ylittynyt nelinkertaisesti joka paiva) ja nain ollen sormessani kimaltelee suuri tiikerinsilma hopeasormuksessa ja korvissa on ametistit.. ("I've never seen beautiful blue eyes like yours..).
Aadi (jalokivikauppias nuorempi) ja Frank (nykyinen, tyoton?, vaatesuunnittelija, entinen lentokonemoottorirakentaja) ovat ystavia ja hengasivat paivat pitkat aivan guesthousemme nurkilla. Heilla oli loistava huumorintaju ja oli mielenkiintoista seurata heidan ajatuksenvaihtoaan maailmankaikkeudesta, silla Aadi on muslimi ja Frank kristitty. Molemmat olivat kovia flirttaamaan. Babu oli niin ylpea keltaisesta riksastaan, etta kutsui sita (ja muita riksoja) jatkuvasti ferrariksi.

Selvisin hienosti paluusta kylman suihkun pariin ja uskalsin jopa eilen pesta hiukset.

Lauantaina kavimme katsomasssa viitta erilaista perinnetanssia eri puolilta Intiaa ja eilen illalla Keralalaista kuuluisuutta Kathakali tanssia. Molemmat olivat myskistavia ja niihin liittyi paljon symboliikkaa (esimerkiksi kasvojen ilmeet ja pienetkin kasien liikkeet olivat merkittavassa osassa kertomassa tarinaa).

Tana aamuna kavimme nopeasti kurkkaamassa Kochinin maustemarketin, jonka jalkeen Babu heitti meidat Ernakulamin bussiasemalle, josta hyppasimem Munnariin vievaan autoon. Valimatka oli ainoastaan 135 kilometria, mutta matka kesti viisi tuntia. Intiassa on bussipysakkeja, mutta ainakin silta vaikuttaa, etta kyytiin voi nousta/kyydista jaada missa tahansa. Lisaksi matkan hitauteen vaikutti mutkainen vuoristotie, jolla oli mahtavat maisemat. Vahan valia ohi viuhahteli vuoristopuroja ja kaksi kertaa vesiputous.

Eilinen ilta venyi pitkalle yohon Annin kanssa jutellessa ja hihitellessa (Hyvaa yota! Ai niin viela yksi juttu..).

Nyt tulee sahkokatkos, joten taytyy lopettaa (Intiassa katkaistaan sahkot joka paikassa jossain vaiheessa paivaa energian saastosyista, paitsi suuryrityksilta..).

Hiuksissa roikkuu ja tuoksuu jasmiininkukkia, kiitos Annin.

Kylmasta kuumaan ja takaisin

Cochin, Kerala

Aurinko on puoliksi pilvien takana, mutta pienet hikikarpalot peittaa otsan tai ollakseni rehellinen, koko kehon.

Matka Helsinki-Vantaa-Delhi-Cochin tuntuu unelta. Lauri saattoi minut kentalle Suomen paassa. Paasin lapi check in:sta ja turvatarkastuksesta noin viidessa minuutissa ja seuraavat kaksi tuntia viisikymmentaviisiminuuttia kaytin valikoiden matkaluettavaa (saldoksi kertyi kaksi suomenkielista kirjaa ja Image) seka juoden kahvia ja syoden lattesuklaamurudallaspullaa. Samalla ajelehdin musiikin ihmeellisessa maailmassa, kiitos feissarien laksiaislahjaksi hommaaman mp3soittimen ja Laurin musiikkivalikoiman.
Maanosien valinen lento sujui rauhallisesti. Vieressani istui ystavallinen intialaispariskunta, joka asui Manchesterissa. Heilta sain hyvia vinkkeja muunmuassa paikallisten kauppiaiden ja motokuskien kohtaamiseen ("Kavelet eteenpain vaan, paa pystyssa etka edes vilkaise."). Katsoin koneessa elokuvan Racer, minka luulen olleen lapsille suunnattu, mutta yon pitkina tunteina siihen samaistu niin hyvin, etta vierustoverini taisivat naurahtaa muutamaan otteeseen keskittyneelle katseluilmeelleni. Aamulla Delhin ylla kaarrelessamme saimme ihailla upeaa tummanoranssia auringon kajoa taivaanrannassa, alhaalla olevan pimeyden vaistyessa ja viela ylempana olevan kirkkaan sinisen kaistaleen pienentyessa ja yon viimeisten tahtien kadotessa nakyvista.
Delhissa meidat ymparoi sankka savusumu ja pakokaasujen kamala loyhka. Loysin rinkkani ja muutaman kysymisen jalkeen myos (ilmaisen!) kuljetuksen kansainvaliselta terminaalilta kotimaan lentojen terminaaleille. Vaihdoin ranskalaisen reissaritoverin kanssa monta korviin asti ylettyvaa hymya, kun bussi ajeli pitkin kiitoratoja ja teki valilla u-kaannoksen ja lahti takaisin tulosuuntaan. Tuntuu jokseenkin oudolta ettei terminaalibussin kuljettaja tietaisi missa suunnassa terminaali on.. (Kentalla on valtava rakennustyomaa kaynnissa ja se saattaa muuttaa liikennejarjestelyja tai sitten juuri sita kiitorataa pitkin oli tulossa jumbojetti vastaan).
Ranskis jai terminaali yksi A:lle ja heitti lentosuukot bussista lahtiessaan. Itse suuntasin terminaali yksi B:lle, josta (molemmat) lentoni lahtivat (minulla oli 2 lentoa valille Delhi-Cochin, lahdot vartin valein. Goair.in ei ole ehka kaikista toimivin palvelu..) Rinkan loytamiseen ja terminaalien valiseen matkaan kului yhteensa noin 1,5 tuntia ja loput kuusi ja puoli tuntia torkuin, tarisin kylmyydesta ilmastoinnin takia, yritin lukea (ja taas torkahdin), soin kasvispiirakan, join chaita ja taas torkahtelin. Siina valissa seurasin huvittuneena terminaalisiivoojaa, joka tyonteli puolitoistametria pitkaa luuttuaan yhdella kadella paamaarattoman nakoisena ympari hallia. Kerroin Indigon mukavalle checkinvirkailijalle olevani todella vasynyt ja han ilmeiseti uskoi minua, silla sain yksin kokonaisen penkkirivin (3 vierekkaista paikkaa) lahes taydessa koneessa.
Koneeseen mentaessa taas muistin tulleeni Intiaan, silla oli kuuma!
sisainen lento kesti reilut nelja tuntia ja se lukiessa ja torkahdellessa. Meinasin taas jaatya, vaikka lisasin kaksi pitkashihaista paitaa ylle. Vahan yritti katseeni etsia penkin oikealta puolelta VR:n valkoista roskapussia harmaalla logolla. Uninen minani uskoi olevansa tyomatkalla junassa vaikka vieresesta ikkunasta siinti pilvet ja olimme niiden ylapuolella.. Vahan ennen laskeutumista sain todistaa maapallon liikkeita jo toistamiseen samana paivana ja nain ikkunasta upean oranssin auringon katoavan taivaanrannan taa.
Cochinin kentalta otin etukateen maksetun taksin turvallisuussyista, silla tunsin nukahtavani pystyyn milla hetkella hyvansa. Noin tunnin kestavalla matkalla silmat painuivat kiinni vahan valia. Liikenne naytti hurjalta. Tiella oli kaksi kaistaa, mutta suurimmaksi osaksi autot ajoivat niiden kahden kaistan keskella. Tiella oli ruuhka ja tienvierilla oli ihmisia vieri vieressa. Taksissa minua alkoi hieman pelottaa, silla vasynyt mieli ehti kelata yhta sun toista ja se harmitti, silla kuski oli todella ihana ja auttavainen. Han selvitti hatarilla ohjeilla missa majapaikkani on (katsoimme Annin kanssa pallontallaajista hotellin nimen ja kadun, missa joku oli ollut vuosi sitten, mutta emme tienneet oliko hotellissa tilaa tai oliko sita ylipaataan enaa olemassa). Paasin perille ja hotellin aulassa istunut omistaja tervehti heti suomalaista ja sanoi, etta ystavani odottaa huoneessa 103. Siella Anni sitten oli ja ensimmainen tapaaminen kymmeneen kuukauteen oli riemukas vasymyksesta huolimatta!
Vaihdoimme kuulumiset ja kavimme syomassa. Nukkumattomuudella saa halvat humalat ja silmat tuntuivat ihmeellisilta. Sanky kutsui ajoissa ja uni maittoi.

Tanaan olemme ehtineet kayda aamupalalla (lettuja tomaatilla, sipulilla ja juustolla, papaija-ananasbanaaniviinirypalesalaatti ja masala tee) ja kavelylla rannassa, jossa intilainen poika ja vuohi istuivat molemmat jaatelopuikot suussaan.
Illalla menemme katsomaan Keralaista kuuluisuutta Kathakalitanssia.

PS. Olisi sittenkin pitanyt ostaa se ruskea Hjalraveni (reppu). Toi keltainen on jo nyt ruskea ja Annilla on myos mukana entinen keltainen, Kymmenen Intia kuukauden jalkeen tummanruskea Hjalraveni..

Kohti Intiaa

Mikäli et lähde haluamasi perään,
et koskaan saa sitä. Jos et kysy,
vastaus on aina ei. Jos et astu
eteenpäin, olet aina samassa paikassa.
(aamun ajatus no 2011)

Täytyy tunnustaa, että jännittää. Olen pakannut, nukkunut huonosti, ostanut Annille ruisleipää ja salmiakkia ja käynyt suihkussa ystävän luona (juuri tänään taloyhtiössämme on putkiremontti). Nyt eilen illalla väsäämäämme lasagnea vatsaan. Sitten kohti Helsinki- Vantaan lentoasemaa.
Edessä yli vuorokausi matkustamista.
Täältä tullaan Intia.

Rinkallinen ajatuksia

"Heidi on lähdössä Intiaan", on lausahdus jonka olen kuullut kuluneiden parin viikon ajan enemmän kuin tarpeeksi monta kertaa. Yhtä monta kertaa olen kuullut itseni toistavan kuvauksia matkasuunnitelmista (joita olen tällä kertaa jonkin verran etukäteen tehnyt). Kaikki tuo tapahtuu rutiinilla, jossa en itse ole enää läsnä.
Mitä se sitten tarkoittaa oikeasti, että on lähdössä Intiaan? In-ti-aan?
Vaikka lausahduksesta on tullut jotain mitä ei oikein syvällä rekisteröi se herättää seuraavanlaisia mielikuvia: lentokone, aurinko, lämpö, vieras ympäristö, oudot rakennukset, paljon ihmisiä, hajut, maut, kosteus, vehreys, aika, kiirettömyys, tila, luopuminen, mielenkiinto, Guru, jooga, köyhyys, liikenne, kimallus, tummuus, pullovesi ja rinkka.
Rakas äitini (lemipinimeltään Ärjyn hiljainen vaimo, kuten tulen häntä tässä päiväkirjassa varmasti usein nimittämään) osti minulle tänään uuden 65 litraisen rinkan. Uusi rinkkani on naisten (!) mallia ja pakkaamisen suhteen yhtä kätevä kuin matkalaukku; sen saa edestä auki! Vanha ja monia tuhansia kilometreja kanssani kiertänyt viisikymmentälitrainen Halti siirtyy muun perheen hellään huomaan.
Nyt uusi ja kokematon rinkka huutaa tyhjyttään keittiön lattialla. Mutta ei kauaa.