Vahaks vajaa verho

Alappuzha, Kerala

VUH-VUH-VUH-YHYHYY (yoksi ulosheitetyt koirat haukkuu, ulisee ja itkee)
tsirp-tsirp-tsirp (ne kaunis aaniset linnut)
KRAAK-KRAAK-KRAAK (varikset kovaa ja nuotinvieresta)
palapalapalapalapala (rukouslaulua moskeijasta joka kuulostaa olevan olevan seinan takana.
ja aina valiin TOOT, TOOT, TOOOOOOOT (kadulta)!
Tassa otteita rauhalliseksi ja hiljaiseksi mainostetun majoituspaikkamme Jonsson's nest:in aanimaailmoista.

En muista koska viimeksi olen nukkunut yli nelja tuntia putkeen. Siita taytyy olla muutamia viikkoja. Suomessa en saanut nukuttua matkajannityksen vuoksi ja nyt luulen kaikkien valvottujen tuntien ja toinen toistaan absurdimpien unien olevan entisen ystavani tupakan epatoivoisia yrityksia saada ystavyyteni takaisin. Ei tule onnistumaan (uusin ylin ystavani ovat keuhkoni).

Eilen aamulla nousimme vuoren huipulle, olimme 2400 metrin korkeudessa! En pysty sanoin kuvailemaan miten hyva ja rauhaisa olo vuorenrinteella (ja laella) oli. Olen varmasti asunut jossain entisista elamistani vuorilla, niin kotoiseksi ja turvalliseksi olo niiden laheisyydessa muuttuu. Korkeissa paikoissa koen, etta saan olla pieni ja luopua yrittamasta olla jotain muuta mita kuitenkaan ole. Vuorten massiivisuus saa ymmartamaan, etta vaikka kuinka yrittaisin olla tehokas, nahda kaiken, tietaa kaiken, osata sen ja taman, maailmankaikkeus on ja muuttuu ilman minun yrityksianikin. Sen sijaan voin keskittya olemaan se mika millakin hetkella olen ja paastamaan irti itselleni asettelemista maaritelmista, joita jatkuvasti asetan: sosiaalinen, hiljainen, tarvitsee omaa tilaa, kuuntelija, puhuu koko ajan, tyttoystava, sinkku, tytar, ystava, kaunis, ruma, lihava, joogi, suvaitsevainen, kiltti, ilkea.. Maaritelmien lista on loputon.). Itseni jatkua maaritteleminen ja maaritelmien kautta elaminen ajaa minut usein suuriin sisaisiin ristiriitoihin ja pahaan oloon. Valilla olen kiltti ja valilla teen asioita, jotka eivat mahdu maarittelemani kiltteyden sisalle. Sen jalkeen alan syytella itseani ja se ketju on usein pitka ja tuskallinen ja turha.

"Vegetarian, Non vegetarian, Chinese, Rooms", nain lupasi varikas kyltti, jonka nain bussin avoimesta ikkunasta.
Kiirehdimme heti vaellukselta palattuamme hakemaan rinkkamme hotellilta ja menimme bussiasemalle. Emme ehtineet syoda aamupalaa, joten sita tuli popsittua pahkinaa jos toisenlaista pomppivassa bussissa. Eturivin paikkoja en suosittele kenellekaan kahdesta syysta: paikallaan pysyminen mahdotonta liian ison jalkatilan vuoksi ja edessa avautuu turhan suuri nakyma intialaiseen liikenteeseen. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun jouduin nostamaan kadet silmieni eteen suojaksi ravakan bussikuskimme yrittaessa ohittaa kapealla tiella jokaikisen eteentulevan ajoneuvon huolimatta vastaantulevan kaistan liikenteesta. Ajoimme myos kahden kuorma-auton ohi joiden lavalle oli pakattu elavat norsut.

Iltaiset rupattelutuokiot jatkuvat. Parina viimepaivana olemme puhuneet lapsuudesta, muunmuassa miten silloin kutsuttiin sellaisia joista ei oikein pidetty ("vahaks se on vajaa.") ja synttarikesteilla tehdyista sekotuksista (joihin hurjimmassa tapauksessa laitettiin kolmeakin eri limpparia).

Tanaan ollaan taalla Aleppyssa ihan koko paiva. Molemmista tuntuu, etta olemme levon tarpeessa. Huomenna aamupaivalla otamme lautan Kollamiin ja siita bussin Varkalaan (minun ja Annin kesken Varakana).