ChikkenbiryaniVezzbiriyani

Cochin, Kerala

Radanvarressa on kaikenvarisia vaatekappaleita kuivumassa. Kaytavan toisesta paasta alkaa kuulua moroalla kurrkuaanella chaichaiCHAICHAIchaichai, ilman taukoja. Toisesta paasta vaunua lahestyy vahintaan yhta moroa aani huutaen vezzbiriyanivezzbiriyaniVEZZBIRIYANIchikkenbiriyanichikkenbiriyani.. Seuraavana onkin jo myynnissa cashewpahkinoita, turisteille turistihinnoilla ja paikallisille omillaan. Jos katsot jalkatilaan, saatat nahda kaden ja hieman alemmaksia kummarruttuasi pojan jolle kasi kuuluu. Han on juuri pyyhkinyt loossin jalkatilan paidallaan. Kaytavalla kulkee myos kaunis nuori nainen soitti kastanjetin tyyppista soitinta ja lauloi, pikkusiskon kulkiessa perassa ja keratessa kolikoita pieniin katosiinsa.
Junamatkustamisessa riittaa tunnelmaa. Rakastan kiskojen kolinaa (Suomessakin vanhat pikajunat ovat paljon parempia kuin uudet intercityt tai pendolinot) ja sain Varkala-Ernakulam (Cochin) matkalla otettua pienet paivatorkut ruskeaksi varjaytynyt (entinen keltainen) Fjalraveni (reppu) tyynyna.

Nyt on hieman tyhja olo. Varkala, meren ylla parvina leijailevine kotkineen, hiekkarantoineen, caramel latteineen ja ahmedeineen, jhoneineen, Kiraneineen, Greeseineen seka suuri silmaisine musiikkikauppianeen on jaanyt taa. Anni lahtee viiden ja pulen tunnin paasta kohti Goaa ja mina jaan viela vuorokaudeksi tanne Fort Kochiin valitilailemaan. Onneksi taalta loytyy kaverimme Aadi ja Frank, josta jalkimmaista emme ole tosin viela loytaneet.
Jos en keksi muuta tekemista, niin etsin tieni laakariin, silla vasen alaluomi turpoaa entisestaan laakkeista huolimatta. Luulen turpoamisen johtuvan siita, etta mata alkaa olla valmiina tulemaan ulos. Odotan sita hetkella innolla (mataa! mataa!)!