Sammaloituneet vuoret

Munnar, Kerala

Olemme edelleen vuorien, joen ja vehreyden ymparoimassa Munnarissa.
Rakastan vuoriston viileytta, vaikka olenkin varustautunut siihen huonosti. Eilen illalla kaivoin rinkasta kaikki mahdolliset lampimat vaatekappaleet; jalkaan sujautin sukat ja joogahousut (ovat lahinna yohousuja), t-paidan lisaksi laitoin paalle pitkahihaisen. Sen jalkeen menin silkkimakuupussiin, jonka paalle kiedoin hotellin lakanan ja viltin. Anni raukka joutui tekemaan peiton villahuivistaan, silla huoneemme parisangyssa oli vain yksi viltti- jonka mina kohteliaasti vein.
Huoneemme on kallis, mutta siisti ja ,kuten jo eilen taisin mainita, siella on lammin suihku. Meilla on myos teevee, mista voimme huudattaa uusinta intilaista poppia ja katsella toinen toistaan parempia musiikkivideoita (ihan tosi).

Taalla Munnarissa kay paljon turisteja, mutta ymmartaakseni suurimmalta osin kotimaanmatkailijoita. Loysimme eilen intialaisen kasvisravintolan, jossa olen nyt syonyt kolme kertaa (illallinen, aamupala, lounas), elamani parasta intilaista. Asken soimme thalia ja siina oli varmastikin ainakia kymmenta erilaista kastiketta pienissa kupeissa suurella lautasella. Lisaksi oli tientenkin chapatia ja riisia. Nam.

Aamulla meita odotti hotellin edustalla autoriksa, joka vei meidat tutustumaan paikallisiin nahtavyyksiin. Ajelimme reilut 30 kilometria aina Tamil Nadun osavaltion rajalle saakka (ja muutaman sata metria rajan yli katsomaan siella vuorien ylle laskeutuneita pilvia ja kuuntelemaan hiljaisuutta). Kavimme melkein kaksi kilometria merenpinnan ylapuolella (1950 m). Vaikka nousu ei kuulosta hurjalta, sen tunsi luissa ja ytimissa. Aurinko paistoi korkealta taivaalta, mutta sen lampo ei riittanyt riksan sisaan saakka. Lisaksi kapealla vuoristotiella ohittelevat bussit ja rekat saivat vahan valia suomityton polvet tarisemaan. Etenkin alaspain tultaessa, jolloin vasemmanpuoleisessa liikenteessa kulkuneuvo ajaa rinteen reunan puolella ja nailla tienreunoilla ei ole tipuksesta huolimatta aidoista tietoakaan.
Naimme teeplantaaseja toisensa jalkeen. Kuten Anni asian ilmaisi: "Nayttaa kuin vuoret olisivat sammaloituneet". Tee pensaat on leikattu noin puolimetria korkeiksi ja ne muodostavat vuoren rinteille monta eri vihrean savya sisaltavan peitteen. Teepensaan oksan ylimmista lehdista tehdaan vihreaa ja valkoista teeta, alemmista mustaa. Munnarin alueella on 38 plantaasia, joilla tyoskentelee yli 11 000 ihmista. Naimme plantaaseilla enimmakseen naisia. Teepensas tuottaa uusia lehtia kuukauden valein, jos ne poimitaan kasin ja viidenkymmenen paivan valein mikali ne leikataan saksilla, joten tyo on tarkkuutta vaativaa, rankkaa ja vasyttavaa paahtavassa auringonpaisteessa. Tyontekijat asuvat perheineen plantaasien lahistolle syntyneissa kylissa. Riksakuljettajaoppaamme kertoi, etta hanen vaimonsa tyoskentelee taysipaivaisena teenpoimijana ja han itse keraa teenlehtia kolme kuukautta vuodesta (sadekauden ajan).
Retkemme huipentui paluumatkalla. Yht'akkia kuljettajamme pysaytti menopelimme ja hyppasi autosta huutaen: "There are elephants". Kiisimme juoksujalkaa alas heinaista rinnetta (ja taytyy myontaa, etta jopa siina kiiressa mieleni ylitti kaarmeen kuva) ja siella ne sopolaiset olivat. Edessamme oli kolme villinorsua kyljet vesipisaroista kiiltaen. Pikkukaverukset olivat olleet viereisessa tekojarvessa paivauinnilla. Saimme muutaman kuvan, joskin pian olimmekin jo taas juoksemaas, talla kertaa vuorenrinnetta ylos, silla norsut jatkoivat kulkuaan meidan suuntaamme aikamoisten aanimerkkien kera.
Saimme oppaaltamme myos pienen biologiantunnin Intialaisesta kasvillisuudesta. Han haki meille tienvieresta eukalyptyspuun ja sitruunaruohon oksat, naytti kardemummapensaan (siemenet tulevat vasta joulukuussa) ja kahvipuun, josta kasvoi vihreita palleroita, jotka kerataan punaiseksi muutettuaan, avataan ja otetaan talteen kahvin siemenet.

Aamulla on heratys 05.15 suuntanamme vuoret ja auringonnousu.