keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Will you marry me?

Light house beach, Kovalam, Kerala

Viimeinen paiva Kovalamilla. Mihin nama paivat oikein katoaa? Olen jalleen kerran onnistunut kotiutumaan (kahdessa viikossa) ja tuntuu surulliselta lahtea uusien ihanien ystavien luota. Mutta elama jatkuu ja matka sita mukaa.

Taalla Kovalamilla minua on kosittu suoraan kahdesti ja viljelty kunnianosoituksilla. Taytyy myontaa, etta olenkin aina salaa kaivannut miesten huomiota, mutat nyt taytyy snaoa, etat vahan vahempikin riittaisi. Paivittain kuulen nayttavani intialaiselta naiselta ja mika huvittavinta- kulen sita myos intialaisilta naisilta.
Ensimmainen kosinta tapahtui kashmirilaisen kaverini jalokivikaupan edessa (koska en suostunut kotiin saatettavaksi). Kosija oli kashmirilaisen kaverini keralalaienn ystava. Kymemnen minuutin, hanen puoeleltaan ujonpuoleisen keskustelun paatteeksi, han kysyi mikali menisin hanen kanssaan naimisiin. Siihen peraan han lisasi kiirehtien, etta mikali vastaukseni on myontava, voimme menna esittaytymaan hanen vanhemmilleen samantien. Minun vanhemmipiani han ei maininnut..
Toinen kosija oli (yksi jalokivikauppias) kaverini Manzoor. Manzoorin kanssa keskustelimme asiasta pitkan tovin ja tulimme tulokseen, etat kylla meidan on parempi olla ihan kavereita vaan. Ensimmaisen kosijan kanssa taytyi tyytya vastaamaan tiukka "ei" ja nolostumaan nahdessaan toisen nolostuksen ( kieltavasta vastauksesta ja nolostumisestaan huolimatta han oli jattanyt jalokivikauppiaskaverilleni viestin, etta mikali pidan jostain korusta hanen kaupassaan, jalokivikauppiaskaverini voi antaa sen minulle kosijan kustannuksella. Korvakorut on ihania, mutat hillitsin itseni ja jatin tarjouksen kayttamatta).
Kymmenen minuutin kotimatkani shalalta hotellille kestaa usein yli tunnin, kun jaan suustani kiinni. Valista juomme chaita (tee). Ystavani Geeta ja hanen miehensa Vijay, jotka ovat kotoisin Mumbain lahistolta, kutsuivat minut pari paivaa sitten luokseen lounaalle. Niimpa me tytot: Geeta, Vijayn veljentytar ja mina istuimme kaupan "takahuoneeseen" (verholla erotettu nurkka) levitetylla kankaalla ja soimme intialaiseen tapaan kasin chapattia, papukastiketta ja riisia, jotka Geeta oli tehnyt valmiiksi aamulla ennen kaupan avautumista (kuten han tekee joka aamu). Geeta on kaunein koskaan tapaamani nainen: hanella on valtavan suuret ja lampimat rakastavat silmat, pitkat hiukset, sirot sormet, nenalavistys ja useita korvakoruja. Han on minua vuoden vanhempi kahden pienen lapsen aiti ja kauppias. Geeta ei ole kaynyt koulua eika osaa kirjoittaa tai lukea, mutta han osaa ainakin kolmea eri kielta (englanti, hindi, marathi). Geetan ja Vijayn avioliitto on ennalta sovittu, mutta he ovat onnellisia yhdessa. Olen aivan rakastaunut heihin!

Haluaisin kertoa niin monesta asiasta, mutta elama on valintoja taynna ja tanaan valitsen viettaa mahdollisimman paljon aikaa ystavieni kanssa taalla kovalamilla.

Ai niin, sen lisaksi etta tama on viimeinen kokonainen paivani Kovalamilla, tama on myos paiva, jolloin sain Linolta ykkossarjan viimeisen asanan. Taaksetaivutuksissa minua avustaessaan Lino sanoi, etta ensikerralla tavatessamme tulet ylos itse. Saas nahda.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Incredible India

Light house beach, Kovalam, Kerala

Olin jo melkein unohtanut.. Kavelimme Bangaloren juna-asemalla miehen perassa, joka kantoi paansa paalla uskomattoman suurta matkalaukkua (taalla Kovalamilla paan paalla kulkee muunmuassa taysia 20 litran vesikanistereita ja parimetrisia kaloja) ja ihmettelin aaneen miten se voi olla mahdollista, johon perassamme kavellyt nuori intialaispoika huikkasi: Hey, It's India, everything is possible! Katsoimme Annan kanssa toisiamme ja puhkesimme nauruun. Todellakin, niin ihmeellista kuin se onkin.

Kovalamilla paistaa aurinko paivasta toiseen ja elo on leppoisaa. Aamuinen matkani majapaikastani shalalle kestaa noin 10 minuuttia, mutta jo takaisin tullessa vahintaan puolet enemman ja illalla parhaimmillaan pari tuntia, samaa tieta. Ensin vaihdan kuulumiset taalta kotoisin olevan ompelijan kanssa, sitten saan kutsun Ishanin valmistamalle kashmiri teelle (vihreaa teeta ja mausteita- ihanaa!), jonka jalkeen vaihdan pari sanaa karnatakalaisten ystavieni kanssa ja sen jalkeen Gitan miehen ja lasten kanssa.. Loppumatkaksi riittaa pelkat hyvan aamun/paivan/iltapaivan/illan/yon tervehdykset. Olen yrittanyt monesti menna huoneeseeni lepaamaan, mutta paatynyt kuulemaan tarinaa, esimerkiksi kashmirilaisesta ihastuksesta, jolla ei ole niin onnellista loppua. Ehka naiden tarinoiden kuuleminen on sita suurinta henkista harjoitusta, silla eihan minulla ole jatkuvasti arkielamassanikaan Suomessa mahdollisuutta etsia hiljaisuutta tyhjasta huoneesta. Jos sen rauhan ja lasnaolon saisi liitettya naihin pieniin suuriin hetkiin ja kohtaamisiin. Taalla se tuntuu onnistuvan valilla oikein hyvin.

Viimeviikolla tajusin, etta harjoituksessani on tapahtunut muutoksia. Jotkin asanat (asennot) ovat muuttuneet, vaikken ole valttamatta edes tietoisesti koittanut muuttaa niita. Sirsasanassa eli paallaseisonnassa huomaan sen selkeimmin, en pelkaa enaa ja nyt pystyn kiinnittamaan huomiotani enemman yksityiskohtiin kuten jalkojen hitaaseen ylosnostamiseen ja selan suoristamiseen. Tuntuu, etta panikointi on laantunut ja olen paassyt tutkimaan asanaa.
Myos kokemukseni Linon tavasta opettaa on muuttunut. Nyt koen, etta han on lasna ja kiinnostunut harjoituksestani. Sain tanaan kaksi uutta asanaa ja viimeviikolla han halusi alkaa harjoitella kanssani taaksetaivutuksia seisaaltaan (siltaan kaatuminen ja siita nouseminen). Taaksetaivutus tuntuu hyvalta eika alasmeno pelota. Ylostuloa en viela oikein ymmarra, mutten myoskaan paljon ajattele. Vaikka tallaviikolla on enemman oppilaita, shalan kellertavassa valossa uiva tunnelma tuntuu edelleen rauhalliselta.

Eilen oli vapaapaiva, joten perjantaisen harjoituksen jalkeen otimme Idan kanssa jalat allemme ja suuntasimme paikallisbussilla Trivandrumiin (Keralan paakaupunki). Tapasimme bussissa kashmirilaisystavamme Manin (jalokivikauppias, kuinkas muutenkaan) ja hanen opastuksellaan loysimme juna-asemalla ja Varkalassa pysahtyvaan junaan. Matka taittui tiiviissa tunnelmissa halvimmassa luokassa. Ei haitannut etten pystynyt pitamaan mistaan kiinni, silla vierustoverini (jotka olivat 85% miehia) olivat niin lahella, etten paassyt heilahtamaankaan.
Varkala oli entisensa, vahemman tuputtavilla kauppialla (enemman turisteja, parempaa bisnesta). Heitimme pienet kasimme hotelliin, Ida lahti rannalle ja mina moikkaamaan tuttuja. Jhon yllattyi tulostani ja vietimme pari tuntia rupatellen hanen kaupassaan (isoveli oli Cochinissa). Sen jalkeen kavimme lapi kuulumisia Gireeshin ja Ahmedin kanssa. Tuntuu uskomattomalta miten monet ihmiset muistavat sinut vaikket ole edes jutellut heidan kanssaan.
Eilen teimme saman matkan takaisin, tallakertaa tosin sleeperluokan penkeilla istuen.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Happy christmas!

Light house beach, Kovalam, Kerala

Long time, no hear. Elama on temmannut virtaansa ja on todella vaikeaa saada itsensa istumaan koneen aareen. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kasvillisuus on rehevaa ja silmia- seka sieluahivelevan vihreaa, ulkona pauhaa meri ja Peacock hotellin katolle rakennetun shalan katolla aamuisin joogien hengitys.
Minulla oli monia epaluuloja Kovalamille tulon suhteen, mutta taysin turhaan.

Viimeiset paivat Mysoressa menivat vauhdilla. Lahtoa edeltavana paivana vein Sharathille kukkia (paaosin jasmiininkukista punotun koynnoksen) enka itkultani meinannut saada kiitoksen sanaa suusta. Sharath katsoi minua hieman vaivaantuneena suuret, ruskeat silmansa ihmetyksesta ja hieman vaivaantuneiuudesta suurina ja sanoi: Next time you come for two months. Todellakin.
Reilun vuorokauden pituinen matka Mysoresta pikajunalla Bangaloreen ilmastoidussa ykkosluokassa ja Bangaloresta siina ihan tavallisesti tuuletetussa ja tayteen ahdetussa sleeperissa Kannyakumariin meni torkkuessa, vahan valia jotain pienta syodessa, maisemia ihastellessa, kanssamatkustajien kanssa jutellessa (ja hihitellessa kun se osoittautui ymmarettavimmaksi yhteiseksi kieleksi) ja omaa paikkaa pitaessa, loossimme kuudella istuinpaikalla, jossa matkasi parhaimmillaan yli 12 ihmista.
Intian etelaisin karki ja hinduille tarkea pyhiinvalelluskohde Kannyakumari osoittautui iloiseksi yllatykseksi, vaikak olikin rakennettu tayteen toinen toistaan turhempaa roinaa myyvia koruja (Ostaako joku muka sita muovikraasaa ja tilpehooria?). Kaikki alkoi asemalta, kun meidat kyytiinsa napannut rikshakuski halusi meidan loytavan budjettiimme sopivan majoituksen ja ajelutti meita monessa paikassa pyytamatta lisaa rahaa ( Ei ole kovin reilua minulta, etta oletusajatuksessani kaikki intialaiset haluavat ainoastaan rahaa..). Muutenkin kaikki olivat todella ystavallisia ja auttavaisia. Heraisimme ajoissa katsomaan Kannyakumarin kuuluisan auringonnousun (siella kohtaavat kolme eri merta) tuhansien hindupyhiinvaeltajien (nuoria, vanhoja, perheita ja suurimmaksi osaksi miehia) keskella. Jonotimme kuuluisan temppeliin paastaksemme yli tunnin. Jonotusseuranamme meilla oli muunmuassa satoja mustiin lungeihin (kangas, jonka keralaiset miehet kaantavat housuikseen). Kuulimme kyseisen perjantain olevan erityinen paiva, jolloin nama mustiinpukeutuneet miehet vierailevat kyseisessa temppelissa osana 45 paivaista pujaa (seremoniaa). Temppelin sisaankayntia lahestyessamme miesten piti ottaa paidat pois (ja naisten kietoa huivit entista tiukemmin ymparilleen). Koko jonotuksen ajan keskustelimme mukavan perheenisan kanssa, joka kertoi kyseinen temppeli on aivan erityisen hyva paikka rukoilal itselleen avimiesta (monet tytot tekevat siella niin ja kuulemma paasevat naimisiin kuuden kuukauden sisalla). Perheenisa ja hanta seuranneet jonottajat eivat ymmartaneet miten mina ja Anna emme muka halua naimisiin- sehan on ihmisen valvollisuus perustaa perhe! Kavimem lapi monta mielenkiintoista keskustelua kuluneen tunnin aikana. Paastyamme temppeliin sisaan naimme sadasosasekunnin ajan vilauksen patsaasta (en ehtinyt pyytaa aviomiesta) ja otsaani lantattiin peukalolla punaista varia. Taustalla joku huusi kovaan aaneen meita liikkumaan eteenpain, jotat seuraavat paasevat sisalla. Temppelivierailun jalkeen kavelimme rannalla ja kurkistaen kalastajien ja heidan perheidensa elamaan. Muita turisteja ei sillapuolella kaupunkia nakynyt.
Paivaunien jalkeen hyppasimme Trivandrumiin vievaan junaan ja sitten olikin jaahyvaisten aika rakkaan Annan kanssa.
Han jatkoi matkaansa Varkalaan ja itse hyppasin Kumar nimisen herran rikshaan. Kumar kertoi minulle, etta hanen siskollaan on Kovalamilla majapaikka, jonka suhteen olin aluksi hyvin epailevainen, mutta joka osoittaui kultalusikaksi tarjottimella tuotuna suoraan nenan eteeni. Joka aamu kiitan Jumalaa, etta annoin Kumarin vieda minut Ambikadevin ja hanen miehensa Vijayn luokse. Majoitun 350 rupialla yo (alle 6 euroa) avarassa kattohuoneessa, jossa minulla on iso parveke kattotasanteella, iso kylpyhuone, meri nakoala kookospalmujen ylaoksien hipoessa parvekkeen kaiteella kuivuvan joogamaton reunaa. eika minulla ole naapureita. Tunnen oloni todella turvalliksi Ambikadevin ja Vijayn lampimassa seurassa.

On niin paljon kerrottaa, etta palaan Kovalan kuulumisiin tarkemmin kunhan saan itseni raahattua uudelleen koneen aarelle. Nyt lahden tapaamaan uuden ystavani iidan ja vanhan ysatvani 12- vuotiaan Jessican, lahdemme yhdessa astangien joululounaalle.

Happy christmas kuten monet tutuksi tulleet rakkaat Light house beachin kapeiden kujien karnatakalaiset, kashrimilaiset (kylla, niita on taalla vaikka kuinka) ja monet muut intialaiset kauppiaat iloisesti toivotattavat!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Kyyneleita turvonneessa silmassa

Mysuru (Mysoren intialainen nimi), Karnataka

Vasemman silman alaluomi on taas tulehtunut. Se ei ole kipea, mutta aiheuttaa turhan paljon reaktioita tapaamissani ihmisissa. "Heidi! What has happened to your eye? Have you seen a doctor?" Onneksi taman internetpaikan ihana Rajeni sanoi, etta se johtuu kehon lampotilan noususta sisalla kehossa (joogassa ja ayrvedisessa laaketieteessa puhutaan tasta) ja sen pitaisi menna ohitse muutamassa paivassa. Kehon lampotilaa saa laskettua kuulemma muunmuassa maidolla ja (kookos)oljykylvylla.

Huomenna on aika jatkaa matkaa ja pitkasta aikaa tuntuu silta, etta on melkein stressi. Eika tata paansisaista tarinaa yhtaan helpota se, etta on tosi haikeaa lahtea Mysoresta. Jo tanaan aamupalalla tutussa Chakra housessa taytyi pidatella kyyneleita jotten hakellyttaisi rakkaita Deepakia ja Rajisia. Mutta kuten Sharath sunnuntaisessa konfrenssissa puhui siita miten meidan tulisi yrittaa olla jaamatta kiinni asioihin/hetkiin, menen minakin eteenpain ja avaan itseni kaikelle sille mita uudella elamalla Kovalamilla on minulle tarjottavanaan.

Guruji oli paikalla sunnuntaisessa konfrenssissa. Oli syyt mitka tahansa, tunsin erilaisen energian shalassa ja muutama kyynel valui pitkin poskiani. Olin hyvin onnellinen ja auki. Sharath hoiti puhumisen Gurujin istuessa ylvaana salin etuosassa olevan lavan keskella seisovassa tuolissa silmaillen satapaista joukkoa joogeja ympari maailmaa. Konfrenssin lopuksi saivat halukkaat kayda tervehtimassa Gurujia ja minakin sain kunnian koskettaa hanen jalkojaan (tama on ikiaikainen intialainen tapa osoittaa kunnioitusta).

Monella tapaa peilikuvanani toiminut "naapurini", Rachel, lahti tanaan. Han seisoi suihkunraikkaana ovensuussa, kun palaisin harjotiuksen jalkeen kotiin. Rashel kertoi pyortyneensa ja oksentaneensa eilen, koska oli nestehukassa ja joi siihen liian paljon vetta yhdella kertaa ja sen jalkeen halasimme kuin ohimennen. Sain paljon irti jokailtaisista keskustelutuokioistamme hanen parvekkeellaan Gokulamin tahtien alla ja minulla on syva tunne siita, etta olemme osa toistemme elamia viela tulevaisuudessakin.

Keho alkaa tottua harjoittelemiseen ja artymyksen tunteet ja kiukku ovat laantuneet sen mukana. Gurujin tapaamisen jalkeen olen itseasiassa pystynyt keskittymaan harjoitukseen syvemmin. Tanaan, kuin sattumalta, sain sirsasanassa (paallaseisonta) jalat toista kertaa elamassani suorana ylos ja melkein suorana alas.

Nyt painun hoitelemaan asioita. En tieda koska paasen internetiin seuraavan kerran, ehka vasta Keralassa.

Valoista ja rauhaisaa joulunodotusta kaikille ja suuri kiitos mukanaolosta!

lauantai 13. joulukuuta 2008

Iloa ja tulitteita

Mysuru (Mysore), Karnataka

Bussin etuosa on varattu naisille ja meita on siella paljon. Kymmenet erivariset rannerenkaat kilisevat kasissa jotka pitavat mista tahansa mahdollisesta kiinni bussin mutkitellessa liikenteen lomassa. Kymmenen minuutin matkaamisen jalkeen vieressani istuva tytto uskaltautuu kysymaan nimeani, koulutustani ja siviilisaatyani. Hetken paasta tyton syliin ilmestyy reppu ja penkkirivin paatyyn toinen nainen joka osallistuu keskusteluun. Rakastan paikallisbusseja! Intiassa on helppo kulkea paikasta toiseen silla ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja antamaan neuvoja. Joskus myos silloin, kun he eivat tieda suuntaa, siksi onkin aina hyva kysya neuvoa parilta eri vastaantulijalta.

Hymyt, nama hymyt! Viimeiset paivat ovat olleet taynna toinen toistaan kauniimpia ja leveampia hymyja. Vierailimme eilen Sivasamudran vesiputouksilla ja Talakatin temppeleilla Matiaksen, Haroldin, Terhin ja Annan kanssa. Vuokrasimme auton kantapaikastamme Chakra housesta ja saimme intialaiset ystavamme Deepakin ja Rajasin opaskuskeiksemme. Istuimme Haroldin kanssa Jeepin takakontissa ja penkkiemme alla olevista kaiuttimista soi Bollywood elokuvamusiikki. Tie oli kuoppainen ja matka taittui hitaasti ja iloisesti. Ikkunasta avautui maalaismaisema kellertavine riisipeltoineen. Pari paivaa sitten alkoi sadonkorjuun juhla ja sen vuoksi on tehty erilaisia pujia (seremonioita) ja illan hamartyessa rajaytelty ilotulitteita (joiden visualisella puolella ei ole niinkaan suurta merkitysta kuin niista lahtevalla aanella, mikali olen oikein ymmartanyt..). Meidankin perheemme siivosi juhlan kunniaksi talon lattiasta kattoon ja minunkin vaatekaappini kahvaan oli ilmestynyt roikkumaan nipullinen viljaa.
Tien keskelle oli aseteltu kellertavia kasoja ja kasojen vieressa tienlaidalla kyykki naiset luudat kadessa. Ajattuamme kasan paalta naiset nousivat ja lakaisivat levinneen kasan jalleen kokoon. Deepak kertoi, etta nain maanviljelijat kayttivat liikennetta apunaan riisinjyvien irrottelussa toisistaan.
Talakatin 1500 vuotta vanhalla temppelille saavuttuamme meidat ohjattiin heti kengat narikkaan jatettyamme pesemaan kadet. Sen jalkeen Deepak vahan ujosti kuiskasi, etta mikali meilla on naisten paivat meidan ei tulisi astua sisalla temppelialueelle. Katsoimme Annan ja Terhin kanssa toisiimme ja totesimme, etta olemme kaikki puhtaita. Meille opastettiin, etta temppeli tulisi kiertaa aina kellon suuntaan (kulkeeko kello myota- vai vastapaivaan?). Sain siunauksen jumalatar Lakshmin jaloilta (ensin kosketin jalkoja ja sitten otsaani ja rintaani, kuten minua kehoitettiin).
Temppelin jalkeen pomppiva auto vei meidat vesiputouksille, jossa uskaliaat Matias, Rajas ja lopulta myos Anna pulikoivat putouksen alla. Me loput tyydyimme vuokraamaan korin, jolla meidat melottiin isoimman putouksen alle kastumaan. "Veneilyn" lopuksi kuljettajamme pyoritti koria ja se oli parasta hupia se.

Jalleennakemiseni Matiksen kanssa on ollut riemullinen. Olemme maistelleet ties kuinka montaa eri makuvaihtoehtoa Suklaa miehen valikoimista, juoneet liikaa chaita ja ostaneet paalle istokarkkitoffeita viisi rupiaa kappale. Tanaan vierailimme Srirangapatnan kylassa. Riksha kuskit yrittivat saada meidat kiertamaan pitkan kierroksen alueella sijaitsevia (vaikuttavia!) historiallisia nahtavyyksia, mutta paadyimme haahuilemaan ympariinsa jalkaisin ja nauttimaan kylan pikkukatujen lampimista tervehdyksista, perassa juoksevien lasten naurahduksista, kylalaisten lauantaimarketista (jossa iso aukea oli taynna maahan pikku kasoihin aseteltuja vihanneksia ja hedelmia), joen rantaa seuraavan muurin paalta avautuvan maiseman ihailusta, intialaisten turistien valokuvauksen kohteena olemisesta ja suurimman temppelin rauhallisesta energiasta. Lounaaksi soimme maukasta thalia katuravintolassa ja saimme parasta palvelua pitkaan aikaan, eika koko hulppea annos teella maksanut kahdelta paljon euroa enempaa. Matiaksen kanssa on tosi helppo jutella ja se on tehnyt tosi hyvaa, silla taalla Gokulamissa joskus tuntuu ettei oikein naa shalaa/joogaharjoitusta kauemmas.

Kulunut viikko on ollut suurimmaksi osaksi ohjattuja harjoituksia Sharatin otettua pari vapaapaivaa. Jostain syysta ne ovat olleet minulle tahan asti todella vaikeita ja koko puolitoista tuntia menee oman kiukun kanssa olemiseen. Muutenkin harjoitus on nostanut paljon tunteita pintaan eika kaikki niista ole iloisia ja onnellisa. Muutamana paivana tunsin paljon kiukkua ja artymysta. Se ei tuntunut mukavalta, mutta kai sen on ulos tultava? Nyttemmin on rauhallisempi olo ja luottavainen mieli, ja voin aamulla heratessani liittaa kadet yhteen ja kiittaa kaista elamani aikana taapaamistani ihmisista jotka ovat kaikki osaltaan tuoneet minut tanne, tahan ja nyt.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Ylistyslauluja

Mysore, Karnataka

Koira haukkuu kadulla ja valista kuuluu myyntihuutoja. Intiassa palvelu pelaa, silla taalla saa kotiovelleen kuljetettuna kaikkea mahdollista tuoreista vihanneksista tyhjiin kukkaruukkuihin. Eika edes tarvitse tilata etukateen netista. Myyjat kuljettavat tuotteitaan joko pyorassa roikkuvissa pusseissa, puisilla karryilla tai paansa paalla. Iltapaivisin he asettuvat taalla Gokulamissa paakadun varteen. Vihanneskauppiaat ovat yhdessa kohdassa ja kukkaruukkukauppias hakeutuu kasvikauppiaan laheisyyteen.

Olen pirtea kuin peipponen! Perjantaina osallistuin Kirtaniin vanhan intialaisrouvan, Auntin, talolla. Vaatimattomasti sisustetussa huoneessa oli yhdella seinustalla sanky ja yhdessa nurkassa alttari, johon Jenni toi tuoreita kukkia ja jossa paloi suitsuke. Aunti opettaa kannettavan harmonin soittoa ja laulamista. Hanella on monia lansimaalaisia oppilaita. Perjantaisin halukkaat kokoontuvat hanen talolleen laulamaan ylistyslauluja jumalille. Talla kertaa meita istui huoneessa noin kymmenen lansimaalaista seka Aunti, Auntin tytar ja Anun internetpaikan omistaja Ganesh. Aunti ja Jenni (joka oli toimi illan "vetajana") vuorottelivat harmonin soittajina ja Ganesh oli rummuissa. Lisaksi muutama rytmisoitin jaettiin meidan muiden kesken. Yksi aloitti laulun, johon muut yhtyivat. Aunti kehotti minuakin aloittamaan, mutta olin siihen liian ujo. Tunnelma vei mukanaan ja puolitoista tuntia risti-istunnassa kivilattialla hujahti hetkessa. Tanaan osallistun toiseen kirtanaan ja paasen laulamaan kiitostani tasta riemullisesta elamasta!

Sain juuri sahkopostin Linolta (astangaopettaja), etta voin osallistua Kovalamin kurssille toiseksikin viikoksi. Nyt odottelen postia ruotsalaisystavaltani Mattiakselta, joka on tulossa tanaan Mysoreen.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Moraalista ja henkista opetusta

Mysore, Karnataka

Suitsukkeen vieno tuoksu leijuu ilmassa ja ikkunasta kuuluu ohi ajavien skoottereiden, mopojen ja autojen torvenaania. Taman viikon vapaapaiva on kaantymassa iltaan ja mina odotan jalkapallon kokoisen vatsani laskeutumista. Ruuansulatukseni kay edelleen hyvin hitaalla, joskin olen myos tanaan ahtanut suuni kautta alas uskomattomia maaria ruokaa. Aamulla intialaisperheemme aiti teki Rachelille ja minulle aamupalaa: dosaa, chappatia, kookos chutneyta, daalia pinaatilla, papuperunaseosta, vesimeloonin paloja ja makeaa jalkiruokaa. Seuraavaksi tapasin Wilin, Rosien, Haroldin (uusi, viela niin valkoinen norjalaisystavamme) ja Annan Chakra housessa. Koska kaikki ajattelivat kaikkien muidenkin tilaavan hedelmapannukakut, tilasimme sellaiset. Sitten kavimme viela lounaalla ja sen jalkeen jalkiruualla.. Onneksi vatsani on edelleen aamuisin -kaikki ulos- tuulella, joten voin aamulal vyorymisen sijaan kavella shalalle.

Taman iltapaivan turistioppaanamme toiminut Will vei meidat tutustumaan Ramakrishna instituutille (ashram). Kavelimme sinne pitkin ison tien vierta. Tienvarteen oli pysakoityna riksha ja rikshan takana kaksi miesta vierekkain pissimassa. Yleisia vessoja on Intiasta kokemukseni mukaan suhteellisen vaikeaa loytaa, mutta se ei nayttaa miehia haittaavan. Sita missa naiset tarpeensa hoitavat, en tieda. Ramakrisnan ashramin portilla meidat toivotti tervetulleeksi hymyilevainen harmaa viiksinen vartija. Portin kyljessa oli iso kyltti joka kertoi instituutin antavan moraalista ja spirituaalista opetusta. Naisilla on paasy vain tiettyihin osiin ashramia. Heti portista sisaankaytyamme tunnelma muuttui. Ymparillamme oli paljon lehtipuita ja palmuja.Itse ashram rakennuksen sisapihalla oli valtavan kaunis puutarha suihkulahteineen, undulaatin lauluineen ja liskoineen. Ystavallinen herra opasti meidat meditaatiohuoneeseen, jossa istuimme hiljaa noin kymmenen minuuttia. Ymparilla vallitsi Intialle niin epatyypillinen hiljaisuus ja tilan energia sai myos omat sisaiset aanet hiljenemaan. Meditaatiohuoneen jalkeen kiersimme paikan museossa. Museossa esiteltiin maailman valtauskontoja. Ramakrishna painotti opetuksissaan, etta meidan tulee arvostaa toinen toisimme eri uskonnoista huolimatta, silla uskonnot ovat vain (erilaisten ihmisten) erilaisia tapoja kunnioittaa samaa suurempaa voimaa. Vietimme museossa tovin jos toisen ja ystavalliset ashramin oppilaat esittelivat meille nayttelya. Portinvartijan lahtiessamme lausuma Namaste soi edelleen korvissani.

Gokulam vilisee suomalaisia ja sen ovat huomanneet myos unkarilainen, thaimaalainen, norjalainen, amerikkalainen ja kaksi kanadalaista ystavaani. Keskiviikkona takaisin Suomeen lahti Juha ja Monna perheineen, toissapaivana tormasin Teaan ja eilen kavin reen leafin perjantai ja sunnuntai aamujen spesiaalilla Ghee pongalilla (mausteinen riisipuuro voilla) Markon kanssa. Markon kanssa olimme toissakesana yhta aikaa Houtskarissa. Oli noloa etten viela eilen aamullakaan muistanut hanen nimeaan, mutta onneksi Chakra housen ihana astangi- tarjoilija Deepak kertoi minulle sen.. Myonnan myos olevani vahan tympea ja valttelevani Suomi- seurueita. Tata voisi selittaa yota myoten, mutta annetaan nyt olla..

Ostin kaksi saria (isoa kaunista kangasta, mika on monta metria pitka) viime viikolla ja eilen hain niista mittojeni mukaan (ei kyllakaan mitenkaan vartalonmyotaisesti) valmistetut tunikat, niihin sointuvat housut ja isot huivit. Nyt ei tarvitse enaa miettia onko hihan pituus sopiva tai pukeutuuko muuten vaan epasopivasti. Toinen asukokonaisuus on vaaleanlila viininpunakultaisilla reunuksilla ja toinen vaaleanruskea ruskeavihreilla reunoilla. Intialaisperheemme aiti oli aivan myyty uuden asuni nahtyaan. Han kertoi minun olevan paljon kauniimpi nyt kuin kolme viikkoa sitten tanne tulessani, koska olen tehnyt joogaa (ja ostanut intialaiset vaatteet..). Olen kuulemma myoskin laihtunut eika han omien sanojensa mukaan valehtele! Ei kylla kovin kauniilta tunnu, kun hiuksissa on neljan sentin juurikasvu (puolet vaaleanpunaista hennaa, puolet harmaata) ja jokapaikka taynna ihmeellisia paukamia ja vatsa jalkapallona, kun keho totuttelee ymparistoon.. Mutta kauneushan tuleekin sisalta..

torstai 4. joulukuuta 2008

Shala time

Mysore, Karnataka

Nyt on viimein iskenyt vasymys. Aamulla viidelta heraan pirteana kuin peipponen uuteen paivaan (voisin nukkua puoli seitsemaan), mutta vasahdan jo puolilta paivin eika tekisi mieli tehda mitaan. Onneksi Laksmish odottaa sanksrit ja mantraoppilastaan tunnille melkein joka ilta puoli viidelta, shala aikaa eli 15 minuuttia ennen sovittua kellon lyomaa. Gokulamissa monet asiat toimivat shala ajassa (shala time). Jotkut ovat jopa siirtaneet kellonsa siihen aikaan ja usein on vaikeuksia tietaa mita se kello nyt sitten mahtaa "oikeasti" olla. Toisaalta itsellani ei ole kelloa ollenkaan (paitsi heratyskello, mita en edes tarvitsisi koska heraan aina viidelta..) joten se niista aikatauluista. Kella on kiire valmiissa maailmassa?

Sunnuntai aamuna tehdessani harjoitusta meinasin yrjota pelkasta naapurimaton joogin iholle jaaneen ja nenaani aikaajoittain kantautuneen ayrvedaoljyn tuoksusta. Jouduin kaymaan kesken harjoituksen vessassa (intialaisittain, silla shalalla ei ole vessapaparia, vaan kasisuihku ja onneksi saippuaa kasienpesupaikalla). Kotiin paastyani istuinkin loppuaamupaivan vessassa. Kun olin saanut viimeinkin (!) vatsani tyhjaksi, yritin saada unta, mutta se oli mahdotonta korkean kuumeen ja lihassaryn vuoksi. Iltapaivalla muistin kaapissa olevat hiilitabletit ja soin niita muutaman. Sen jalkeen napostelin paketillisen Rachelin lahikaupasta tuomia Jack, World's first sweet and salt- kekseja ja soin myos yhden sarkylaakkeen. Keksit pysyivat muutaman tunnin sisalla ja sarkylaake auttoi nukkumaan. Kun herasin seuraavana aamuna olo oli normaali ja minun oli pakko paasta pois sairasvuoteesta ja shalalle. Maanantain harjoitus oli kevyin koko Mysoressa oloaikana. Uskomaton, mutta totta! Talla viikolla olen syonyt kevyemmin (aamupala, lounas ja pieni snaksi illalla) ja tuntenut sen positiiviset vaikutukset harjoituksessa. Sharath muistaa aina silloin talloin huudella minulle ohjeita toiselta puolelta shalaa ja antoi han uuden asanankin (Kurma ja Suptakurmasanat) kolme paivaa sitten.

Kuumeessa podin koti-ikavaa ja myohemmin viikolla olen kokenut riipivaa yksinaisyytta vaikka oeln ollut ihmisten ymparoimana. Eilen aamuisen harjoituksen jalkeen ymmarsin selvasti, etta se mita olen tullut talta matkalta itsestani loytamaan ei riipu siita kuinka monta "coolia paikkaa" olen nahnyt tai kuinka monta uutta tuttavuutta tehnyt. Menin harjoituksen jalkeen kotiin, rentouduin, annoin reikia, rukoilin ja meditoin enka tuntenut itseani enaa patkaakaan yksinaiseksi. Monesti alakuloni syy on jatkuvassa haluamisessa ja tarvitsemisessa. Ajattelen jatkuvasti asioita mitka tekisivat minusta enemman minun, mikali vain tavoittaisin ne. Kuulin, etta Sharath ei mahdollisesti opeta ensi ja seuraavana vuonna Mysoressa ollenkaan ja sen jalkeen sain itseni kiinni miettimasta kaikkia mahdollisia ratkaisuja, missa voisin paasta hanen oppiinsa (keskella harjoitusta) kunnes paahani valahti, etta mita jos koittaisin olla hanen ohjattavanaan vaikak nyt ja heti, kun satun kerran taalla hanen shalallaan harjoittelemaan!
Tama on vain yksi esimerkki niista sadoista haluista ja "tarpeista" mita paivittain paassani pyorittelen (toinen esimerkki on kuinka monta erivarista joogamattokassia tarvitsen, kun ne on taalla niin halpoja). Ei pida yrittaa narppia monelta lautaselta samalla kertaa (voi menna vatsa sekaisin).

Nyt menen suoraan Suklaamiehen (The Chocolate man) kojulle edes miettimatta ostaisinko jotain muuta hyvaa (tai onko se pahasta) ja ostan yhden mintunmakuisen kotitekoisen luomuaineksista valmistetun tummasuklaapatukan.