Iloa ja tulitteita

Mysuru (Mysore), Karnataka

Bussin etuosa on varattu naisille ja meita on siella paljon. Kymmenet erivariset rannerenkaat kilisevat kasissa jotka pitavat mista tahansa mahdollisesta kiinni bussin mutkitellessa liikenteen lomassa. Kymmenen minuutin matkaamisen jalkeen vieressani istuva tytto uskaltautuu kysymaan nimeani, koulutustani ja siviilisaatyani. Hetken paasta tyton syliin ilmestyy reppu ja penkkirivin paatyyn toinen nainen joka osallistuu keskusteluun. Rakastan paikallisbusseja! Intiassa on helppo kulkea paikasta toiseen silla ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja antamaan neuvoja. Joskus myos silloin, kun he eivat tieda suuntaa, siksi onkin aina hyva kysya neuvoa parilta eri vastaantulijalta.

Hymyt, nama hymyt! Viimeiset paivat ovat olleet taynna toinen toistaan kauniimpia ja leveampia hymyja. Vierailimme eilen Sivasamudran vesiputouksilla ja Talakatin temppeleilla Matiaksen, Haroldin, Terhin ja Annan kanssa. Vuokrasimme auton kantapaikastamme Chakra housesta ja saimme intialaiset ystavamme Deepakin ja Rajasin opaskuskeiksemme. Istuimme Haroldin kanssa Jeepin takakontissa ja penkkiemme alla olevista kaiuttimista soi Bollywood elokuvamusiikki. Tie oli kuoppainen ja matka taittui hitaasti ja iloisesti. Ikkunasta avautui maalaismaisema kellertavine riisipeltoineen. Pari paivaa sitten alkoi sadonkorjuun juhla ja sen vuoksi on tehty erilaisia pujia (seremonioita) ja illan hamartyessa rajaytelty ilotulitteita (joiden visualisella puolella ei ole niinkaan suurta merkitysta kuin niista lahtevalla aanella, mikali olen oikein ymmartanyt..). Meidankin perheemme siivosi juhlan kunniaksi talon lattiasta kattoon ja minunkin vaatekaappini kahvaan oli ilmestynyt roikkumaan nipullinen viljaa.
Tien keskelle oli aseteltu kellertavia kasoja ja kasojen vieressa tienlaidalla kyykki naiset luudat kadessa. Ajattuamme kasan paalta naiset nousivat ja lakaisivat levinneen kasan jalleen kokoon. Deepak kertoi, etta nain maanviljelijat kayttivat liikennetta apunaan riisinjyvien irrottelussa toisistaan.
Talakatin 1500 vuotta vanhalla temppelille saavuttuamme meidat ohjattiin heti kengat narikkaan jatettyamme pesemaan kadet. Sen jalkeen Deepak vahan ujosti kuiskasi, etta mikali meilla on naisten paivat meidan ei tulisi astua sisalla temppelialueelle. Katsoimme Annan ja Terhin kanssa toisiimme ja totesimme, etta olemme kaikki puhtaita. Meille opastettiin, etta temppeli tulisi kiertaa aina kellon suuntaan (kulkeeko kello myota- vai vastapaivaan?). Sain siunauksen jumalatar Lakshmin jaloilta (ensin kosketin jalkoja ja sitten otsaani ja rintaani, kuten minua kehoitettiin).
Temppelin jalkeen pomppiva auto vei meidat vesiputouksille, jossa uskaliaat Matias, Rajas ja lopulta myos Anna pulikoivat putouksen alla. Me loput tyydyimme vuokraamaan korin, jolla meidat melottiin isoimman putouksen alle kastumaan. "Veneilyn" lopuksi kuljettajamme pyoritti koria ja se oli parasta hupia se.

Jalleennakemiseni Matiksen kanssa on ollut riemullinen. Olemme maistelleet ties kuinka montaa eri makuvaihtoehtoa Suklaa miehen valikoimista, juoneet liikaa chaita ja ostaneet paalle istokarkkitoffeita viisi rupiaa kappale. Tanaan vierailimme Srirangapatnan kylassa. Riksha kuskit yrittivat saada meidat kiertamaan pitkan kierroksen alueella sijaitsevia (vaikuttavia!) historiallisia nahtavyyksia, mutta paadyimme haahuilemaan ympariinsa jalkaisin ja nauttimaan kylan pikkukatujen lampimista tervehdyksista, perassa juoksevien lasten naurahduksista, kylalaisten lauantaimarketista (jossa iso aukea oli taynna maahan pikku kasoihin aseteltuja vihanneksia ja hedelmia), joen rantaa seuraavan muurin paalta avautuvan maiseman ihailusta, intialaisten turistien valokuvauksen kohteena olemisesta ja suurimman temppelin rauhallisesta energiasta. Lounaaksi soimme maukasta thalia katuravintolassa ja saimme parasta palvelua pitkaan aikaan, eika koko hulppea annos teella maksanut kahdelta paljon euroa enempaa. Matiaksen kanssa on tosi helppo jutella ja se on tehnyt tosi hyvaa, silla taalla Gokulamissa joskus tuntuu ettei oikein naa shalaa/joogaharjoitusta kauemmas.

Kulunut viikko on ollut suurimmaksi osaksi ohjattuja harjoituksia Sharatin otettua pari vapaapaivaa. Jostain syysta ne ovat olleet minulle tahan asti todella vaikeita ja koko puolitoista tuntia menee oman kiukun kanssa olemiseen. Muutenkin harjoitus on nostanut paljon tunteita pintaan eika kaikki niista ole iloisia ja onnellisa. Muutamana paivana tunsin paljon kiukkua ja artymysta. Se ei tuntunut mukavalta, mutta kai sen on ulos tultava? Nyttemmin on rauhallisempi olo ja luottavainen mieli, ja voin aamulla heratessani liittaa kadet yhteen ja kiittaa kaista elamani aikana taapaamistani ihmisista jotka ovat kaikki osaltaan tuoneet minut tanne, tahan ja nyt.