Shala time

Mysore, Karnataka

Nyt on viimein iskenyt vasymys. Aamulla viidelta heraan pirteana kuin peipponen uuteen paivaan (voisin nukkua puoli seitsemaan), mutta vasahdan jo puolilta paivin eika tekisi mieli tehda mitaan. Onneksi Laksmish odottaa sanksrit ja mantraoppilastaan tunnille melkein joka ilta puoli viidelta, shala aikaa eli 15 minuuttia ennen sovittua kellon lyomaa. Gokulamissa monet asiat toimivat shala ajassa (shala time). Jotkut ovat jopa siirtaneet kellonsa siihen aikaan ja usein on vaikeuksia tietaa mita se kello nyt sitten mahtaa "oikeasti" olla. Toisaalta itsellani ei ole kelloa ollenkaan (paitsi heratyskello, mita en edes tarvitsisi koska heraan aina viidelta..) joten se niista aikatauluista. Kella on kiire valmiissa maailmassa?

Sunnuntai aamuna tehdessani harjoitusta meinasin yrjota pelkasta naapurimaton joogin iholle jaaneen ja nenaani aikaajoittain kantautuneen ayrvedaoljyn tuoksusta. Jouduin kaymaan kesken harjoituksen vessassa (intialaisittain, silla shalalla ei ole vessapaparia, vaan kasisuihku ja onneksi saippuaa kasienpesupaikalla). Kotiin paastyani istuinkin loppuaamupaivan vessassa. Kun olin saanut viimeinkin (!) vatsani tyhjaksi, yritin saada unta, mutta se oli mahdotonta korkean kuumeen ja lihassaryn vuoksi. Iltapaivalla muistin kaapissa olevat hiilitabletit ja soin niita muutaman. Sen jalkeen napostelin paketillisen Rachelin lahikaupasta tuomia Jack, World's first sweet and salt- kekseja ja soin myos yhden sarkylaakkeen. Keksit pysyivat muutaman tunnin sisalla ja sarkylaake auttoi nukkumaan. Kun herasin seuraavana aamuna olo oli normaali ja minun oli pakko paasta pois sairasvuoteesta ja shalalle. Maanantain harjoitus oli kevyin koko Mysoressa oloaikana. Uskomaton, mutta totta! Talla viikolla olen syonyt kevyemmin (aamupala, lounas ja pieni snaksi illalla) ja tuntenut sen positiiviset vaikutukset harjoituksessa. Sharath muistaa aina silloin talloin huudella minulle ohjeita toiselta puolelta shalaa ja antoi han uuden asanankin (Kurma ja Suptakurmasanat) kolme paivaa sitten.

Kuumeessa podin koti-ikavaa ja myohemmin viikolla olen kokenut riipivaa yksinaisyytta vaikka oeln ollut ihmisten ymparoimana. Eilen aamuisen harjoituksen jalkeen ymmarsin selvasti, etta se mita olen tullut talta matkalta itsestani loytamaan ei riipu siita kuinka monta "coolia paikkaa" olen nahnyt tai kuinka monta uutta tuttavuutta tehnyt. Menin harjoituksen jalkeen kotiin, rentouduin, annoin reikia, rukoilin ja meditoin enka tuntenut itseani enaa patkaakaan yksinaiseksi. Monesti alakuloni syy on jatkuvassa haluamisessa ja tarvitsemisessa. Ajattelen jatkuvasti asioita mitka tekisivat minusta enemman minun, mikali vain tavoittaisin ne. Kuulin, etta Sharath ei mahdollisesti opeta ensi ja seuraavana vuonna Mysoressa ollenkaan ja sen jalkeen sain itseni kiinni miettimasta kaikkia mahdollisia ratkaisuja, missa voisin paasta hanen oppiinsa (keskella harjoitusta) kunnes paahani valahti, etta mita jos koittaisin olla hanen ohjattavanaan vaikak nyt ja heti, kun satun kerran taalla hanen shalallaan harjoittelemaan!
Tama on vain yksi esimerkki niista sadoista haluista ja "tarpeista" mita paivittain paassani pyorittelen (toinen esimerkki on kuinka monta erivarista joogamattokassia tarvitsen, kun ne on taalla niin halpoja). Ei pida yrittaa narppia monelta lautaselta samalla kertaa (voi menna vatsa sekaisin).

Nyt menen suoraan Suklaamiehen (The Chocolate man) kojulle edes miettimatta ostaisinko jotain muuta hyvaa (tai onko se pahasta) ja ostan yhden mintunmakuisen kotitekoisen luomuaineksista valmistetun tummasuklaapatukan.