Pipopaita savuverhossa

New Delhi

Uskomaton fiilis ja suu vaantyy (kaiken sen toisenlaisen vaantelyn jalkeen) pakostikin hymyyn. Edelleen kayn vessassa joka toinen tunti, naama kukkii kirkkaasti kuin Gangan Rachelille antama punainen ruusu, mutta mieli on kirkas.
Tama on ensimmainen ilta sitten tiistain, kun olen edelleen pystyssa kahdeksalta illalla (eilen illalla tahan aikaan istuin pontolla ja oksensin lattialle), siina vasta jotain jos ei olisi muussa!
Mutta kun on. Rachel piti minusta hyvaa huolta tarjoamalla lasnaolonsa ja rakastettavan keskustelukumppanuutensa lisaksi monta mukillista virkistavaa minttuteeta hunajalla. Eilen aamulla istuimme hanen huoneensa kivilattialla aamuseitsemasta melkein puolille paivin. Puhuimme joogafilosofiasta, eurooppalaisesta ruuasta ja pojista.
Tana aamuna menin rannalle heti valon laskeuduttua pimean ylle. Istuin hetken rantahietikossa ja kuuntelin aaltojen tarnoita. Tormasin rannalla toiseen aamuvirkkuun, Rachelin uuteen naapuriin, ihanaan argentinalaiseen Valeriaan, jolla on suuri hymy ja lasnaoloa loistavat silmat. Menimme yhdessa aamupalalle (tai joidenkin osalta mehulle) ja siina se aamu hurahtikin. Ennen lahtoa kavin viela juomassa yhden mukillisen minttuteeta ja hopottamassa Rachelin kanssa.
Nyt ymmarran, miksi halusin vaihtaa 41 tunnin matkan kiskoja pitkin, 2,5 tunnin matkaan ilmassa. Ihan kuin olisin tiennyt, ja niin varmasti jossain syvalla tiesinkin. Lentokoneen vessa on mukavuuksia kuten vessa- ja kasipaperia taynna.
Taalla Delhissa on ihan oma tuoksunsa. Hotellihuoneeni lattia on jaakylma, mutta huomenna saapuu isi, aiti, veikka ja villasukat.
Katu on taynna pipopaisia poikia farkuissaan. Sitten siella on se yksi tytto.