Paharganj, Delhi
Kadunvarteen asetetulla poydalla keralla nukkuva koira, kapeilla hiekkakujilla ohikiitavien mopojen, riksojen ja autojen sekamelska, pyykkinarun takana poika silittamassa vaatteita, teekojuja, hotellien valomainoksia, roskia, mutaa, katukivetyksella nukkuvia ihmiskasoja, polkupyorariksoja kuljettamassa lapsia kouluun -loputtamasti uusia loppuja ja alkuja. Majoitumme Paharganjin kaupungin osassa, jonka maine ei ole haappoinen. Kuitenkin joka puolella eteen avautuu uusia tarinoita, jotka kiehtoo ja vie mukanaan.
Vatsavaivat katosivat isolla levylla Fazerin sinista (marianne makua), ruisleivalla ja rakkaudella. Luullakseni olin karsinyt ikavasta. Voi sita riemua, kun nain Herra Arjylan seisovan lentoaseman saapuvien terminaalin ovilla ja katsellessaan ymparilleen etsivasti! Hyppasin ahtaalla odotuspaikallani ilmaan ja heilutin vimmatusti. Aiti, isa ja Pete ovat kaikki kamalan valkoisia ja jo tuntuu kuin he olisivat olleet Intiassa kanssani aina.
Jalleen kerran taman matkan aikana minulla on uudelleen syntynyt olo. Kaikki vaan on. Voisin viettaa paivan katsellen aitia, isaa ja Petria nauramassa ja kuorsaamassa parisangylla ("hengaushuoneemme" on aidin ja isan huone) tai Paharjganjin miljoonia tarinoita kantavia katuja ajattelematta mitaan. Rakkaus tekee ihmeita, kun se ei pyyda mitaan.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hih hauskaa etta paasit perille masuasukeista huolimatta. Ja perhekin loysi tiensa suureen ja mahtavan Intiaan. Kivaa reissua koko sakille. Mina varjottelen Nepalissa, hammentyneen onnellisena ilmaston- ja ymparistonvaihdoksesta. 16 tunnin paivittaiset sahkokatkokset eivat naurata mutta johan niihin tottuu. Huomenna alkaa tyot. Jannaa :D Suukko sinulle ja mahtavaa loman paatosta!
VastaaPoista