Like an indian woman

Candolim, Goa

Niin usein saastyisi paljolta itsensa syyllistamisen vaivalta ja ajatussaasteelta, kun tarttuisi asiaan sen ollessa siina. Tama paivakirjan kirjoittaminen on yksi niista asioista, joita odotan ja rakastan, mutta jota valttelen ja tyonnan eteenpain.. Suurimmaksi osaksi pakkopullamaisuus johtuu mielen asettamista tavoitteista, silla mita kirjoittaa pitaa olla jotain merkitysta. Jotenkin kummasti onnistun nain huijaamaan itseni unohtamaan itse kirjoittamisen merkityksen. Tama sama kaava toistuu niin monessa eri asiassa, mitka ovat minulle tarkeita ja mita rakastan, yhden niista ollen aamuinen asanaharjoitus. Mieleni yrittaa niin usein huijata minua luovuttamaan, koska en kuitenkaan "paase sinne" tai "osaa sita". Heraa kysymys mihin pitaisi paasta enemman tai mita pitaisi osata enemman kuin olla lasna tassa ja nyt juuri tallaisena kuin on, antaa se mita on annettavaa ja ottaa kaikki se mita pystyy vastaanottamaan ja hyvaksya se?

Kulunut viikko Rolfin ja Marcin kanssa on ollut antoisa. En tiennyt ennalta heidan kayttavan apuvalineita ja ensimmaisen tiiliskiven tyontyessa jalkojeni alle suptakurmasanassa olin aivan ihmeissani.
Rolf on lempea ja antaa rauhallisia ja lampimia avustuksia, jotka ovat hyvin tarkkoja. Han puhuu vahan ja hiljaa.
Marci taas antaa vielakin yksityiskohtaisempia, pitkia avustuksia ja puhuu paljon. Han puhuu kuuluvalla aanella ja suoraan, jopa niin suoraan etta se pelottaa ihmista, joka ei halua kuulla (koska heiluttaa egoa). Marci avusti minua viikon aikana kaksi kertaa. Mikali ehdin Kovalamilla tottua harjoitukseen pitkan tauon jalkeen, nyt olen jalleen aivan tuntemattomilla vesilla. Aivan kuin opettelisin uudelleen kavelemaan. Moni ihminen ei uskalla ravistaa toista sinne missa ollaan, mutta Marci rakkaudessaan teki sen minulle. En ymmartanyt yhta hanen avustuksistaan ja sanoin, etta on vaikeaa tehda niin, koska en nae itseani. Siihen Marci vastasi:" Niin, eiko ole hassua ettemme tunne kehoa jossa asumme..?"

Olen oleskellut taman viikon paaosin yksin. Voisi itseasiassa sanoa, etta tama on ollut erittain epatavallisen epasosiaalinen viikko Heidille. Kovalamilla vietetyt kaksi viikkoa menivat jonkinasteisessa hurmoksessa, joten tama viikko on mennyt siita laskeutuessa. Joka aamu ja melkein joka ilta olen istunut kuuntelemassa meren kertomaa tarinaa auringon noustessa sen ylle ja laskiessa sen taakse. Meren aarella en ole viela kertaakaan kokenut olevani yksin.
Herasin koko viikon edelleen viidelta (ilman kellonsoittoa), vaikka harjoitteluaikani on vasta vahan ennen yhdeksaa.. Aamupalalle ehdin vasta puolenpaivan maissa, joten siina samassa hoitui lounas. Rachelin (Mysoren kamppikseni) kanssa meilla on diili, etta tapaamme harjoituksen jalkeen Peten rantaravintolassa mikali silta tuntuu. Se on hyva diili ja useimpina paivina aamupalalounastamme kahteen, kolmeen saakka iltapaivalla.

Perjantaina kavin vierailemassa Goan paakaupunkissa Panjimissa, jonne on noin puolen tunnin bussimatka. Taytyy tunnusta, etta portugalilainen arkkitehtuuri iski suoraan sydameen. Kavelin pitkin varikkaita, kapeita ja intialaisittain epatodellisen hiljaisia kujia sinne tanne ja vierailin taidegalleriassa. Lounaaksi soin kolmenkymmenenviiden rupian kasvisthalin, johon kuuluui neljaa erilaista kastiketta, papumossoa, jalkiruoka, riisi, 2 isoa chapattia ja jugurtti. Koko ruokailu masala teen ja soodan kanssa kenesi kuvettani 50 rupialla, kun taalla Candolimin rannalla on vaikeaa syoda alle kahdensadan.. Ostin kirjekuoria paikallisesta paperikaupasta ja ajauduin kauppiaan rouvan kanssa mielenkiintoiseen keskusteluun uskontoihin ja tapoihin liittyen. Kauppiaan perhe on katollilainen. Kauppias itse istui koko ajan huoneen takaosassa ja seurasi meita silmakovana ja nyokytteli paataan sivulta toiselle, kuten intialaiset tekee, muttei sanonut sanaakaan. Kerroin rouvalle suoraan suhteellisen vapaista nakemyksistani uskontojen suhteen (mutta myos kerroin hanelle saaneeni kristillisen kasvatuksen ja kalsteen kuten suurin osa suomlaista) ja han kuunteli maltillisesti, mutta kiirehti lausumaan perana, etta olenkohan sittenkaan kuullut ihan tarpeeksi Jeesuksesta. Uskonnosta siirryimme pikkuhiljaa arkisempiin asioihin kuten avioliittoon ja perheeseen.
Heti Panjiin saavuttuani ostin huivipaiselta tadilta muutaman kymemnen senttia naruun punottua jasmininkukkaa kahteen osaan jaettuna (naytin hanelle, etta ne tulevat saparoideni paalle) ja han vaati saada sitoa kukat hiuksiini. Koko paivan sain palautetta seka intilaisilta naisilta etta miehilta, kuinka kauniilta naytan. Vaikka taalla goalla pukeudutaan hyvinkin lansimaalaisesti (varmaan lahemmas puolet naisista kulkee lansimaalaisissa vaatteissa), tuntuu intialaisemmissa vaatteissa kulkeva lansimaalinen (olin pukeutunut salwar kameeziin eli tunikaan ja siihen kuuluviin houihin) synnytatvan heissa jonkinasteista arvostusta. Tai ainakin ihmetysta. Panjimista jai kuva kaikista Intiassa tahan saakka vierailemistani kaupungeista rauhallisimpana.
Eilen aamulla seitsemalta (asanavapaalauantai) hyppasin toiseen suuntaan vievaan bussiin, joka vei minut Mapusaan (Mapsa) aamuauringon ensimmaisten sateiden valaistessa vihreita riisipeltoja, palmujen latvoja ja talojen kattoja. En tieda kummassa oli enemman taikaa, noissa ihmeellisissa auringonsateissa vai bussissa seisoneen parrakkaan, usemapia rukoushelmia kaulassaan kantaneen pojan usvaisissa vaaleanruskeissa silmissa. Se oli pieni kielletty leikki vilkaista hanta silmiin.
Mapusassa soin aamupalan, joka koostui vaaleasta sampylanomaisesta pullamossoleivasta, kikhernekastikkeesta ja maitoteesta, ennen kuin hyppasin Aramboliin vievaan bussiin. Parinkymmenen kilometrin pituinen matka kesti tunnin verran ja seisoin siita suurimman osan. Arambolissa menin ensimmaiseksi nettiin ja ostin lentolipun Delhiin. Painin koko viikon saman kysymyksen aarella ja mukavuudenhalu vei voiton. Tarjolla oli 42 tuntia junassa tai 2,5 tuntia lentokoneessa. Nyt minulla on liput molempiin, joista junan aion perua (ostin lipun jo Mysoresta)..
Arambolin ranta oli kuin toiselta planeetalta (Kiitos Anni, etta kehotit minua vierailemaan siella). Hiekka oli kiiltavaa ja kovempaa aaltojen lahestyessa rantaa rauhallisemmin kuin Candolimissa, maistellen maata ennen siihen hiljalleen sulautumistaan. Kavelin rannalla ja sain jalleen intialaisilta huomiota osakseni. Ensin minua tuli tervehtimaan nainen ja pian perassa juoksi hanen tyttarensa. Aiti kehotti myos tytartaan kattelemaan minua. Vietin mukavan juttutuokion nilkkakorujamyyneen 22-vuotiaan Tanyan kanssa kuka antoi oman bindinsa minulle, koska olin niin intilaisen nakoinen. Jasmiininkukat hiuksissa tekee ihmeita (ostin aamulla uudet Mapsasta). Soin lounaan katsellen isoihin mustin kivenlohkareisiin hakkautuvia aaltoja. Haahuilin rannalla ja kellon lahennellessa neljaa lahdin paluumatkalle. Illalla olin rattipoikki ja nukahdin kahdeksalta illalla, vaikka olin luvannut menna uuden goalaisen(!, suurin osa tuntuu tulevan jostain muualta)ystavani Babun Sea and sand ravintolaan viettamaan iltaa..

Nyt olen saanut jalleen kerran kaverini silmanymparystulehduksen vieraaksi ja nayttaa kuin joku olisi lyonyt minua nyrkilla oikean silman alueelle (toisessa silmassa ei ole mitaan). Sitahan sanotaan, etta kaikella on hintansa ja silmatulehdukset nayttavat olevan hinta jonka mina maksan rakkaudestani Intiaan ja mielellani maksanin.