Bobi, Romeo(t) ja Ganga

New Delhi

Yhdeksankymmenta paivaa Intiassa alkaa tayttya (jouduin laskemaan paivat, silla viiden vuoden viisumin yhdenkestoinen oleskelu Intiassa ei saa ylittaa 90 paivaa. Olin varannut tiedostamattani lennot tasan tuoksi ajaksi..).

Jokaisella asemalla (ja aika useasti myos asemien valilla) pitkahkoja pysahdyksia tehnyt maitojuna toi meidat viimein Nizamuddinin asemalle Delhiin kymmenelta illalla. Olimme tilanneet hotelliltamme Ashianasta taksin tulemaan meita vastaan asemalle. Olimme kaikki nelja pitkan junamatkan jaljilta vasyneita, nalkaisia ja ehka hieman epaluuloisia taksin saapumisen suhteen. Kuinkas kavikaan! Laitureita ylittavan sillan paassa meita odotti taksikuskin kera hotellimme vastaanotossa tyoskenteleva herra, tapansa mukaan puku paalla ja kravatti kaulassa. Hanen hymynsa ylettyi korviin, kun han tuli ensin kattelemaan ja halaamaan (!?) minua ja sen jalkeen muuta perhetta. Kavin asken maksamassa majoituksemme seka eilisen etta huomen aamuisen taksin valmiiksi aikaista lahtoa varten emmeka maksaneet eilisesta matkasta ylihintaa vaikka kaksihenkinen vastaantulosaattueemme odotti meita puoli tuntia junan myohastymisen takia.. Kyllahan mina Delhista lahtiessamme esitin epailykseni kuinkahan me mahdamme loytaa etukateen tilatun taksin isolta asemalta. Tata kutsuisin hyvaksi asiakaspalveluksi.

Taianomainen prinsessa Ganga jai virtaamaan turkoosina lapi Rishikeshin ja Haridwarin. Sen rannoilta tuhannet ja taas tuhannet rukoukset lahtevat liikkeelle ja lukemattomat kellot kilahtelevat sen rannoilla pyhiinvaeltajien loytaessa tiensa niille rakentuneihin temppeleihin.
Sunnuntai aamuna paasin kumartamaan brazialialaisen Prem baban jalkojen juuressa. Hanen pari tuntia kestaneessa satsangissaan laulettiin, soitettiin, kuunneltiin Baban vastauksia oppilaiden kysymyksiin (sunnuntain aiheena oli lapset ja kasvatus) ja lopulta tanssittiin villisti. Baban ruskeat silmat kuten hanen koko olemuksensa loistivat rakkautta ja lasnaoloa. Kasvoja ymparoi hartioille ylettyvat harmaat hiukset ja pitka parta.
Rishikeshin hotellillamme Hemkund baserassa tyoskentelivat pojat Bobi ja Romeo (veljeni Petrin antama nimi). Bobista ja Petrista tuli kavereita ja yhtena paivana he kavivat yhdessa Rishikeshin keskustassa moottoripyoralla katsomassa Bobin setaa sairaalassa (sairaalan sangyssa taisi kuitenkin olla nainen). Romeo oli hienovaraisen ystavallinen ja niin kovin komea.. (Kieltaydyin kuitenkin ystavallisesti niskahierontatarjouksesta). Vakiokuskiksemme muodostunut Jogesh ei puhun ut paljon, mutta vei meidat Haridwariin puolella hinnalla (550 rupiaa) siita mita maksoimme matkasta Hariswarista Rishikeshiin.. Vaikka Rishikesh ja etenkin Laxman Jhula on taynan turisteja (niin lansimaalaisia kuin intialaisiakin) oli siella huomattavasti (puolet) halvempaa kuin Goalla tai Keralassa eivatka ihmiset yrittaneet alunalkaenkaan kiskoa kovaa ylihintaa tuotteistaan.

Tanaan minulla on ollut taysi tyo hillita itseni ja yrittaa muuttaa kiukku ja negatiivinen energia rakkaudelliseksi (en onnistunut siina paivalal kovin hyvin). Kaikki mita perheenjaseneni sanoivat tai tekivat arsytti, erityisesti aidin huolenpito. Paassa jylisevaa ja kehoa tukkivaa kiukkua lisasi jokapuolella raikuvat ajoneuvojen aanet ja torvien jatkuvat toottaykset. Kun viimein saimme viimeiset ostokset hoidettua ja postit postitettua (ei ollut helppoa loytaa postitoimistoa Janpathilta) alkoi olo rauhoittua.
Ehdimme sentaan tanaan tutustumassa myos Delhin nykytaiteen museoon, missa oli nayttelyita kolmessa kerroksessa. Petria hermostutti toisen kerroksen jalkeen ja minua ihmetytti miten uskonnollisuus tuli esiin teoksesta teoksen jalkeen. Ihan uusimmat teokset olivat enemman muihin asioihin kantaaottavia, mutta myos niihin mahtui monta uskonnotmukaanlukevaa maalausta ja veistosta.
Nyt olo on kuion saunan jalkeen: rentoutunut ja rauhallinen. Rinkka on pakattu ja kaikesta "mita piti tehda muttei tehty (hankittu, oltu, kuultu, nahty, koettu..)" on paastetty irti. Nyt on enaa unta palloon ja aamulla seitsemalta kentalle.

Suomeenmeno tuntuu jannittavalta ja innostavalta. Siita alkaa uusi ja entista haastavampi harjoitus olla ja elaa kulkien kohti sisimmassa asuvaa rauhaa, rakkautta, junaluutta tai lyhyemmin sanottuna kaikeutta. Hienoja sanoja, joita en kuitenkaan viela taysin ymmarra, mutta joiden ymmartamista kohden haluan kulkea.
Torstai aamuna on aika palata Annakadulle asanaharjoituksen pariin kahden viikon tauon jalkeen (ja varmaankin vuoden tauon jalkeen Annankadulla).
Monet asiat ovat toisin ja jopa eilinen alkaa pikkuhiljaa tuntua kuin unelta.

Lahden hoivaamaan aitia, joka otti viimehetkella autorikshan kaupungilta kotiin. Kakka tuli vasta hotellihuoneen vessan ovella housuun (ja vahan vessan lattialle). Kun me Arjyn kanssa ehdimme huoneelle viisitoista minuuttia myohemmin, istui aiti pimeassa vessassa. Intiassa katkaistaan sahkot valokatkaisimen lisaksi huoneen ulkopuolelta olevasta katkaisimesta mita han ei olut ehtinyt laittaa paalle.. Pikku- Pete on ainut jonka maha ei ole temppuillut tai osoittanut halua puhdistaa itseaan. Arjylan perhe saattaa huomenissa tukkia Finnairin Delhi- Helsinki lennon vessat.

Kaunis kiitos mukanaolosta! Olette sydamessa. Ehka taas loppusyksysta matkakertomukset jatkuu.