Mysore, Karnataka
Koira haukkuu kadulla ja valista kuuluu myyntihuutoja. Intiassa palvelu pelaa, silla taalla saa kotiovelleen kuljetettuna kaikkea mahdollista tuoreista vihanneksista tyhjiin kukkaruukkuihin. Eika edes tarvitse tilata etukateen netista. Myyjat kuljettavat tuotteitaan joko pyorassa roikkuvissa pusseissa, puisilla karryilla tai paansa paalla. Iltapaivisin he asettuvat taalla Gokulamissa paakadun varteen. Vihanneskauppiaat ovat yhdessa kohdassa ja kukkaruukkukauppias hakeutuu kasvikauppiaan laheisyyteen.
Olen pirtea kuin peipponen! Perjantaina osallistuin Kirtaniin vanhan intialaisrouvan, Auntin, talolla. Vaatimattomasti sisustetussa huoneessa oli yhdella seinustalla sanky ja yhdessa nurkassa alttari, johon Jenni toi tuoreita kukkia ja jossa paloi suitsuke. Aunti opettaa kannettavan harmonin soittoa ja laulamista. Hanella on monia lansimaalaisia oppilaita. Perjantaisin halukkaat kokoontuvat hanen talolleen laulamaan ylistyslauluja jumalille. Talla kertaa meita istui huoneessa noin kymmenen lansimaalaista seka Aunti, Auntin tytar ja Anun internetpaikan omistaja Ganesh. Aunti ja Jenni (joka oli toimi illan "vetajana") vuorottelivat harmonin soittajina ja Ganesh oli rummuissa. Lisaksi muutama rytmisoitin jaettiin meidan muiden kesken. Yksi aloitti laulun, johon muut yhtyivat. Aunti kehotti minuakin aloittamaan, mutta olin siihen liian ujo. Tunnelma vei mukanaan ja puolitoista tuntia risti-istunnassa kivilattialla hujahti hetkessa. Tanaan osallistun toiseen kirtanaan ja paasen laulamaan kiitostani tasta riemullisesta elamasta!
Sain juuri sahkopostin Linolta (astangaopettaja), etta voin osallistua Kovalamin kurssille toiseksikin viikoksi. Nyt odottelen postia ruotsalaisystavaltani Mattiakselta, joka on tulossa tanaan Mysoreen.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

kavin juomassa sulle yhden thums upin paikallisessa. olihan se ihan hyvaa mutta naen yha kaiken vain yhtena. luulisin. kuulostaa kivalta tuo meno siella! taalla paiskitaan toita mutta mukavaa sekin. Om Shanti :D
VastaaPoistaKiitos kirjeestä! Olipa mukavaa pitkästä aikaa saada sellainen :) Hienoa, että ehdit jakaa kokemuksiasi blogin välityksellä. Kirjoituksesi ovat aina piristys pimeässä ja kiireisessä arjessa.
VastaaPoista-Sanna-